Hae
Metallisydän

Uutta ATX:ää kotisalille!

Olen tässä viimeiset noin kymmenen vuotta rakennellut omaa kotisalia. Tuon menneen kymmenen vuoden aikana olen ollut muutaman kerran jo sitä mieltä, että kotisali on valmis, mutta aina sinne vaan keksii erilaisia uusia juttuja, joilla laajentaa laite- tai treenivälinevalikoimaa entisestään. Tilasin taas jokin aika sitten Gofitness:stä monenlaista uutta juttua ja nyt on aika pikaiselle esittelylle, mennään myöhemmin hiukan syvemmin ainakin joidenkin välineiden ominaisuuksiin ja hienouksiin omissa postauksissaan, nyt vain pieni pintaraapaisu 🙂

Uutta ATX:ää kotisalille!

Lähdetäänpä liikkeelle paketeista, joista ehkä jo päälle osaa aika hyvin päätellä, mitä ne sisältävät, niistä kaikkien kuntosalien perusjutuista, eli levytangosta ja levypainoista.

ATX Rocket Series levytanko

Levytankoja löytyy kotisaliltani toki jo melkoinen määrä, mutta eihän niitä koskaan ole liikaa? 😀 Tällä kertaa tankovalikoima laajeni yhden ATX Rocket Series tangon verran. Kyseinen tanko on melkoisen laadukas, pitkällä levypaino-osalla varustettu voimanostotanko, jonka kapasiteetti riittää jopa 900 kiloon asti. Samalla täydentyi levypainovalikoima muutamilla kahvallisilla levypainoilla.

ATX Fat bar kulmatangot

Minulla on jo pitkään ollut kotisalilla ATX:n paksu Fat Bar levytanko. Siitä olen tykännyt melkoisesti, erityisesti hauistreeniin siitä on saanut uutta erilaista ulottuvuutta. Seuraavista paketeista paljastuikin lisää valikoimaa paksujen tankojen osalta.

Näillä ATX SZ Fat Bar tangolla ja ATX Super SZ Fat Bar tangolla saa varmasti lisää vaihtelua paksujen tankojen treeneihin, juuri nimenomaan hauistreeniin ja onhan se kokeiltava myös ranskalaista punnerrusta paksulla kulmatangolla 🙂

Corefit Puolapuut

Seuraava paketti sisälsikin sitten tietynlaisen palapelin 😀

Meillä on yläkerran aulassa ollut jo monta vuotta puolapuut, joissa Emilia on kiipeillyt ahkerasti. Itse niitä ei ole hirveästi tullut käytettyä, lähinnä siksi että ne on siellä yläkerran aulassa eikä autotallissa kotisalilla. No nyt on tuokin puute korjattu ja kotisalille hankittu omat Corefit puolapuut, mustalla rungolla luonnollisesti. Vielä pitäisi ehtiä hiukan vaihtaa peilejä salin seiniltä ja asentaa puolapuut paikoilleen…

ATX lantionnostopenkki

Seuraava paketti sisälsi Sarin toivoman lisäyksen kotisalin välineistöön.

Lantionnostoa voi toki tehdä jos jonkinmoista penkkiä hartioiden alla käyttäen. Kuitenkin jokainen joka sitä on hiukan enemmän tehnyt, tietää miten ikävästi penkin reuna saattaa hartioihin painaa. Sitä huolta ei ole tällä ATX Hip Thruster lantionnostopenkillä, joka asennetaan kyykkyhäkin turvakoukkuihin ja joka kääntyy liikkeen mukana.

ATX Sissy Squat Pro

Kokeilin tässä jokin aika sitten ensimmäistä kertaa elämässäni sissy-kyykkyä ja tykästyin siihen siinä määrin, että aikalailla saman tien laitoin tilaukseen oman sissy-kyykky laitteen…

Tämä ATX Sissy Squat Pro on laite, jota tulen aivan varmasti esittelemään laajemmin omassa erillisessä postauksessaan. On nimittäin aika hiton hyvä ja tukeva laite, jossa säätöjä löytyy laajasti. Odottakaapa vaan, testiraporttia ja tarkempaa esittelyä on luvassa!

ATX Warrior 2.0

Sokerina pohjalla tämän kertaisten välineiden ja laitteiden kruunu…

Viimeisistä paketeista paljastui ATX Warrior 2.0 vino-tasapenkki PU-pehmusteella. Minulla on jo ennestään tämän penkin esi-isä, eli ATX Warrior penkki ja siihen olen ollut ihan äärettömän tyytyväinen. Tässä penkissä on kuitenkin menty monella osa-alueella edeltäjästään eteenpäin ja tässä on kyllä melkoinen kotisalin kruunu. Säätöjä on ihan mieletän määrä ja penkin tukevuuden voi todeta vain kokeilemalla. Huippuna on aivan uudenlainen PU-pehmuste, joka on erittäin vakaa ja hygieeninen. Sen pinta kestää kulutusta ihan eri tavalla kuin tavalliset pehmusteet ja pinnassa on liukumaton kohokuvio. On kyllä sellanen penkki, että huh huh! Tätä tulen aivan varmasti myös esittelemään vielä erikseen laajemmin.

Sellasia tällä kertaa 🙂

Onhan muuten Metallisydämen Instagram-tili jo seurannassa?

Erikoistangot: moniotetangot käsitreenissä

Tykkään paljon erilaisista erikoistangoista ja omalle kotisalilleni olenkin hankkinut vuosien varrella useita erilaisia erikoistankoja. Kotisalilta löytyy tavallisten levytankojen lisäksi esimerkiksi SSB-kyykkytanko turvalliseen kyykäämiseen, Hex-bar monipuoliseen maastavetoon, Fat Bar otevoiman vahvistamiseen ja kaksi eri mittaista moniotetankoa. TÄÄLLÄ esittelin SSB-kyykkytangon ja Hex-bar tangon. Tällä kertaa on vuorossa moniotetangot ja niiden käyttö käsitreenissä.

moniotetangot

Moniotetangot käsitreenissä

Käsitreenini koostuu useammasta treeniliikkeestä, useimmiten ensin lämmittelen taljaliikkeellä ja sen jälkeen siirryn raskaampiin liikkeisiin. Tälläkin kerralla ojentajatreeni alkoi kevyemmällä lämmittelyliikkeellä taljassa, muutamia pidempiä pumppaavia sarjoja joilla sain hyvän tuntuman ojentajiin. Sen jälkeen treenin toisessa, raskammassa liikkeessä otin käyttöön ATX:n moniotetangon.

Moniotetangon etu kapealla otteella tehtävässä ojentajapunnerruksessa (ns. kapea penkki) tavalliseen levytankoon nähden on erilainen ote. Itselläni tavallisella levytangolla tehtävä kapea penkkipunnerrus rasittaa jossakin määrin olkapäitä ja kiristää edelleen muutama vuosi sitten revennyttä rintalihasta. Kumpikaan vaiva ei tunnu kun moniotetangolla saa otettua tangosta pystyotteen.

Moniotetangossa on useita mahdollisuuksia eri oteleveyksiin, joten jokaiselle varmasti löytyy se sopiva oteleveys hartioiden leveydestä riippumatta 😉

Toisena rskaampana ojentajaliikkeenä tein tällä kertaa perinteistä dippipunnerrusta. Lisäpainoja ei tällä kertaa tarvittu.

Hauiksen vuoro

HAuistreenissä tykkään käyttää niin tankoja kuin käsipainojakin. Tällä kertaa liikkeelle lähdettiin käsiapinoilla vuorotahtiin tehtävällä hauisliikkeellä (penkillä istuen, niin ylimääräinen heiluminen jää automaattisesti pois). Sen jälkeen tein tuettua hauisliikettä scott-penkissä ja loppuun otin käyttöön ATX:n kapeamman moniotetangon.

Hauistreeni taitaa olla yksi suosituimmista treeneistä. Ehkä juuri siksi hauisliikkeisiin on kehitetty valtava määrä erilaisia suoria ja mutkatankoja. Mutkatangolla saa ranteen asentoa vaihdettua erilaiseksi suhteessa tavalliseen suoraan tankoon. Harvalla mutkatangolla saa kuitenkaan selkeää ”vasaraotetta” jolla hauiskäännöt kohdistuvat myös forkkuihin. Siihen tarkoitukseen sopiikin erinomaisesti kapeampi moniotetanko.

ATX:n kapeammassa moniotetangossa on valittavana kaksi eri oteleveyttä, joista itse suosin leveämpää. Otetanko ei ole aivan pystysuora, mikä sopii ainakin omille ranteilleni todella hyvin.

Harvemmin hauistreeniä tulee moniotetangolla ja vasaraotteella aloitettua, mutta treenin loppuun se sopii erinomaisesti.

Molemmat ATX:n moniotetangot olen tilannut GoFitness Megastoresta.