Olen aina nauttinut treenaamisesta, ihan siitä asti kun yli 20 vuotta sitten ensimmäistä kertaa astuin kuntosalin ovesta sisään. Jokin siinä treenaamisessa ja siihen liittyvissä jutuissa vaan on niin hienoa, mutta toisaalta on aika hankala erotella että mikä siinä treenaamisessa on parasta… Yritetään silti!

Mikä on parasta treenaamisessa?

Tykkään jo siitä vaiheesta kun kotona mittailen palkkarit sheikkeriin ja pakkaan treenikassiin treenivaatteet, pyyhkeen ja muut tarvittavat systeemit. Samalla käyn mielessäni läpi edessä olevaa treeniä. Ei sitä miksikään mielikuvaharjoitteluksi voi kutsua, vaan lähinnä suunnittelen mitä liikkeitä tulen tekemään ja missä järjestyksessä. Samalla ikään kuin lataudun treeniin henkisestikin.

Itsensä ylittäminen

Yksi hienoimpia juttuja treenaamisessa on itsensä ylittäminen. Enkä nyt tarkoita välttämättä mitään ennätysnostoja tai muuta sellaista, vaan lähinnä sitä tunnetta kun pystyy tekemään enemmän kuin etukäteen kuvitteli. Se saattaa olla yksi tai kaksi toistoa hauiskääntöä enemmän kuin oli tavoite tai hiukan enemmän painoa kyykkysarjaan kuin edellisellä kerralla. Se tunne kun pystyy laittamaan itsestään enemmän peliin kuin kuvittelikaan, on aika mahtava.

Kehittyminen

Edellisestä päästään helposti kehittymiseen. Sehän siinä kuntosalitreenissä ainakin itselläni on tavoitteena, saada kehitystä aikaan. Näillä treenivuosilla kehitys ei ole mitenkään itsestään selvä asia, vaan sen eteen saa tehdä aika paljonkin töitä. Kaukana on ne teinivuodet kun joka kerta penkkitreenissä sai lisätä enemmän painoa tankoon. Nykyisin kyse on juurikin siitä yhdestä toistosta enemmän tai pidemmällä aikavälilla muutamasta tankoon lisättävästä lisäkilosta. Oli kyse sitten kumamsta tahansa, on aina yhtä mahtava tunne huomata saavuttaneensa kehitystä.

Itse treenaaminen

Itse treenaamisesta nauttiminen on ollut minulle itsestään selvää koko treenihistoriani ajan. Tuskinpa tätä hommaa olisi näin pitkään jaksanutkaan jos siitä ei nauttisi. Erityisesti nyt viime vuosina kun kehitys on hidastunut ja uusia ennätyksiä tehdään aina vaan harvemmin, on itse treenaamisesta nauttiminen noussut hyvin merkitykselliseksi asiaksi. Ja kun siitä treenaamisesta nauttii, jaksaa siihen panostaa ja saavuttaa lopulta sitä kehitystäkin. Tietynlainen positiivinen noidankehä siis 🙂

Treenin jälkeen

Postauksen alussa kerroin tykkääväni jo siitä valmisteluvaiheesta kun kotona pakkailen treenikassia ja valmistaudun treeniin. No täytyy myöntää että vielä enemmän tykkään siitä tunteesta kun kunnon raskas treeni on tehty ja voi istua rauhassa nautiskelemaan herkullista palkkaria. Mitä raskaampi treeni, sen parempi fiilis.

Jos jokin yksittäinen juttu pitäisi nostaa esiin, mikä olisi mielestäni parasta treenaamisessa?

No se olisi varmasti kaikkien näiden yhdistelmä, kovan treenin jälkeinen fiilis kun on ylittänyt itsensä ja rikkonut jonkin ennätyksen. Siihen kun vielä yhdistetään herkullisen palkkarin siemailu niin aika lailla täydelliseltä kuulostaa.

Tuohon siemailuun paras vaihtoehto on muuten Dominus Nutritionin Refectio-palautusjuoma.

Ai miksi?

– Se on törkeän hyvän makuista, ei tunkkaista tai äklöä kuten useimmat muut
– Se sopii mun herkälle vatsalle, ei ole laktoosia, gluteenia eikä keinotekoisia maku- tai väriaineita
– Se ihan oikeasti toimii, treenistä palautuminen on ihan selvästi parempaa kuin ilman Refectiota
– Se imeytyy sen verran nopeasti, että kun alan hörppiä sitä treenin puolivälin paikkeilla, se antaa kivasti potkua sinne treenin loppupuolelle kun muuten alkaisi energiat loppua
– Niin ja mainitsinko jo että se on ihan törkeän hyvän makuista?

Oletteko te kokeilleet Refectiota? Jos olette niin mitä tykkäsitte?

Meillä on Emilian kanssa menossa talvilomaviikko, aiotaan lekotella ja rötkötellä ihan koko viikko ja tehdä kaikenlaista kivaa äidin ahertaessa töissä… No onneksi äidinkään ei tarvitse ihan koko viikko aahertaa, vaan Sari sai järkättyä itselleen maanantain ja tiistain vapaaksi ja me päästiin viikon alkajaisiksi viettämään kaikki yhteinen mini-talviloma.

Yhteinen mini-talviloma

Me ollaan jo monena vuonna käyty talvilomalla Muumimaailman taikatalvessa. Vaikka Emilia ei mikään valtava Muumi-telkkarisarjan fani olekaan, on Muumit silti tosi kova juttu ja Emilia on joka kerta ollut Muumimaailmassa ihan innoissaan. Niinpä me päätettiin tänäkin vuonna suunnata Naantaliin. Tällä kertaa varattiin etukäteen Offerillan kautta majoitus Kultaranta Resortissa ja liput Muumimaailmaan kahdeksi päiväksi…

Maanantaina halailtiinkin Muumeja oikein urakalla, oli Muumimammaa, Nipsua ja Nuuskamuikkusta ja vaikka mitä muita. Emilia nautti jälleen kerran Muumimaailmasta täysillä, leveä hymy huulilla. Ja on se Muumimaailma kieltämättä näin aikuisenkin näkökulmasta ihan huikea paikka, saati sitten lapselle, joka pääsee ikään kuin sukeltamaan sisään satuun ja tapaamaan kaikki suosikkihahmonsa.

Todellinen taikatalvi

Tietynlaista ironiaa on kyllä se, että meillä on ollut vuosisadan talvi, lunta metrin verran ja kivaa pikku pakkasta – ja sitten tulee talviloma ja Muumimaailman taikatalvi ja vettä alkaa sataa. En voinut olla koko ajan Muumimaailmassa miettimättä miten upea tapahtuma se olisi ollut vain pari viikkoa aikaisemmin kun vesisateen sijaan olisi taivaalta leijaillut lunta ja vesilammikoiden sijaan olisi kaikki paikat ollut täynnä valkoisia lumikinoksia… Olisi mäenlaskukin ollut hiukan erilaista kun kura ei olisi roiskunut katsojien silmille…

Toinen päivä muissa merkeissä

Kurakelistä huolimatta meillä oli todella kiva päivä Muumien kanssa. Tiistaina kuitenkin kun heräiltiin hotellihuoneesta ja suunnattiin aamupalalle, satoi ulkona siinä määrin vettä, että Muumit melko varmasti muistuttaisivat lähinnä märkiä pesusieniä, joten päätettiin sitten kuitenkin skipata Muumimaailma toiselta päivältä ja turvauduttiin varasuunnitelmaan. Niin me sitten aamupalan jälkeen suunnattiin yhteistuumin Raision HopLopiin leikkimään. Se osoittautui loistavaksi ideaksi ja kun HopLopissa oli kolme tuntia vedetty täysillä pitkin kiipelytelineitä, pallomeriä ja liukumäkiä, oltiin jo ihan valmiita lähtemään kohti kotia…

Kotiinpäin ajellessa mietiskelin, miten on aika jännä juttu, että vaikka koko reissu toteutettiin täysin Emilian ehdoilla, nautti siitä itsekin ihan täysillä. Jotenkin sitä peilaa lapsen riemua ja onnellisuutta itseensä ja nauttii kaikesta touhusta itsekin ihan täysillä. Emilialle koko reissu oli melkoinen kokemus Muumeineen, HopLopeineen ja yöpymisineen hotellihuoneessa – ja sitä se oli myös isille 🙂