Suomi, suomalaisuus ja itsenäisyys

Itsenäisyyspäivä tuntuu nykyisin olevan lähinnä synonyymi linnan juhlille ja julkkisten pukujen arvostelemiselle. Toki monissa kodeissa sytytetään sinivalkoiset kynttilät palamaan ja katsotaan mahdollisesti Tuntematonta Sotilasta telkkarista. Ja kyllä se itsenäisyyskin siellä taustalla aina jossakin mainitaan, mutta kuinka moni oikeasti pysähtyy miettimään mitä tässä oikein juhlitaan, mitä se itsenäisyys oikein on ja mitä se on aikoinaan vaatinut? Kyllä se suurin juttu valitettavasti tänä vuonna taitaa olla se, ettei linnan juhlia koronasta johtuen voitu järjestää.

Suomi, suomalaisuus ja itsenäisyys

En minäkään itsenäisyyttä ja sen merkitystä kovin usein pohdiskele, mutta jostakin syystä nyt on tullut asiaa mietittyä hieman tavallista enemmän. Ihan alkuun minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä itsenäistyminen aikoinaan on vaatinut. Oma aikajanani kattaa lähinnä omani sekä vanhempieni ja osittain isovanhempieni elinajan. Siihen aikaan koen omaavani jonkinlaisen konkreettisen kosketuksen, mutta omien isovanhempieni vanhemmat ovat minulle täysin tuntemattomia, eikä minulla ole siihen aikaan, Suomen itsenäistymisen aikaan, oikeastaan minkäänlaista kosketuspintaa.

Jotenkin aika ennen itsenäisyyttä on aina tuntunut olevan jossain käsittämättömän kaukana menneisyydessä. Jotenkin on tuntunut siltä, että ainahan Suomi on itsenäinen ollut, että itsenäisyyden puolesta on taisteltu lähinnä talvisodassa ja jatkosodassa ja itse itsenäistymisen aika on jossain paljon kauempana menneisyydessä. Ruotsin ja Venäjän vallan alla olemisesta on luettu joskus aikoinaan koulun historiankirjasta samaan tapaan kuin Faaraoiden ajasta Egyptissä tai Columbuksen matkasta Amerikkaan. Todellisuudessahan Suomen itsenäistymisestä ei oikeasti ole aikaa kovinkaan paljoa. 100 vuotta, eihän se ole mitään.

Omat isovanhempani

Talvisota ja jatkosota ovat olleet jollakin tavalla minulle paljon konkreettisempia kuin aika ennen itsenäistymistä. Molemmat isoisäni olivat sotien veteraaneja ja vaikka kummankaan kanssa en koskaan juuri sodasta puhunutkaan, jo tieto siitä, että omat papat olivat seisoneet kiväärit kädessä rintamalla, toi mukanaan tietynlaista ylpeyttä ja arvostusta. Arvostusta paitsi omia isovanhempiani kohtaan, myös arvostusta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka sodan ovat kokeneet, itsenäisyyden puolesta taistelleet.

Sodat ja itsenäisyyden puolesta taisteleminen eivät toki ole olleet minulle samalla tavalla konkreettisia asioita kuin omille vanhemmilleni, saati sitten isovanhemmilleni. Voin vain kuvitella millaista on seistä rintamalla tietäen, että oma vuoro lähteä voi olla koska tahansa, peläten kotona olevan perheen puolesta ja toivoen näkevänsä heidät vielä. En voi aavistaakaan millaista on odottaa kotona peläten koko ajan rintamalla olevien puolesta, yrittäen siinä samalla selviytyä arjesta, joka ei ole ollut parhaimmillaankaan kovin helppoa.

En osaa kuvitellakaan millaisia uhrauksia omat isovanhempani ja heidän ikäluokkansa ovat joutuneet tekemään, miten laittamaan oman elämänsä peliin jotta me voimme nyt elää itsenäisessä Suomessa. Voin kuitenkin rehellisesti kertoa arvostavani heitä ja heidän sukupolveaan yli kaiken ja sen arvostuksen toivon voivani välittää myös omalle lapselleni.