Hae
Metallisydän

Meidän korona-joulu

Tätä joulua oli odotettu ihan kuin kaikkia muitakin jouluja. Hankittu lahjoja läheisille ja ostettu kinkkua ja laatikoita. Suunnitelmana oli viettää joulua läheisten kanssa yhdessä, syödä hyvin ja olla yhdessä. No toisin kävi.

Meidän korona-joulu

Jo viime joulu oli niinsanottu korona-joulu ja varovaisia oltiin kontaktien kanssa eikä joulupukki tullut käymään vaan toi lahjat oven taakse. Näin oli tarkoitus tänäkin vuonna toimia. Tästä joulusta tuli kuitenkin meidän perheelle todellinen korona-joulu positiivisine testituloksineen ja eristyksineen kaikkineen.

Flunssan oireet alkoi Sarilla hiukan ennen joulua ja niin siinä kävi, että meidän joulusta tuli Sarin positiivisen koronatestin myötä joulu eristyksessä. Ei tavattu sukulaisia, ei käyty joulukirkossa ja joululahjat avattiin isomman porukan sijaan kolmestaan. Jouluruuat oli toki hyviä, niitäkin nautittiin kolmestaan perinteisen isomman porukan sijaan. Oli meillä toki kolmestaankin ihan mukavaa, Emilia oli innoissaan uusista lahjoistaan, pelattiin uutta lautapeliä ja koottiin Legoja jouluohjelmia telkkarista katsellen. Sarin kanssa yritettiin luoda Emilialle mahdollisimman kiva joulu omalla pienellä porukalla, mutta tietynlainen surumielisyys oli silti koko ajan läsnä, läheisiä kaivattiin jakamaan joulua meidän kanssa. Kyllä me videopuheluja soiteltiin, mutta ei se ole sama asia.

Omat oireeni alkoivat muutama päivä Saria myöhemmin ja ositiivinen korona-tulos tuli minulle keskiviikkona, mikä tarkoittaa tämän eristyselämän jatkumista vielä jonkin aikaa. Kyllä tästä selvitään, mutta ei tämä herkkua ole.

 

Seuraavassa postauksessa enemmän meidän korona-oireista ja omakohtaisia tunnelmia koronan kourista.

Päivittelen fiiliksiä myös Instagramiin jos jaksan.

2 kommenttia

  1. Jari kirjoitti:

    Voimia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *