Hae
Metallisydän

Korona-tartunnan pahin oire

Me ollaan nyt koettu korona ja sen moninaiset oireet. On ollut kuumetta, hengen ahdistusta, päänsärkyä, lihassärkyä, tosi kovaa väsymystä, pahoinvointia, yskää, tukkoisuutta, nuhaa, makuaistin menetystä ja vaikka mitä. Meidän onneksi kaikki edellä luetellut oireet on meillä olleet siinä määrin lieviä, että ollaan selvity koko ajan ihan kotosalla. Siitä päästään kuitenkin siihen meidän kaikkein raskaimpana kokemaan korona-tartunnan oireeseen, lieveilmiöön, tai millä nimellä sitä sitten halutaankin kutsua, eristykseen.

Koronan pahin oire

Meillä kummallakaan korona ei siis ole ollut mikään parin päivän flunssa. Päinvastoin. Vaikka varsinaisilta todella vakavilta oireilta ollaankin vältytty, on meidän oireet olleet todella pitkäkestoisia. Meidän molempien eristystä on lääkäri jatkanut vielä ”normaalin” kymmenen vuorokauden jälkeen pidemmäksi oireiden edelleen jatkuessa.

Vaikka hengenahdistus, lämpöily ja jatkuva yskä onkin pitkittyessään raskaita oireita, on eristyksissä oleminen käynyt kaikkein eniten meidän molempien jaksamisen päälle. Tottakai ulkoilla saa, mutta kyllä se oma kotipihakin, vaikka aika iso onkin, alkaa aika nopeasti tuntumaan pieneltä. Eikä pienet koiralenkit vastaantulijoita vältellen sen kummemmin auta asiaa. Varsinkaan kun olo on sen verran heikko, ettei siellä ulkona jaksa olla kuin hetken kerrallaan.

On vaikea kuvailla sitä ”päiväni murmelina” -tunnetta joka tulee samanlaisten päivien toistuessa kahden viikon ajan. Samalla turhauttaa todella suuresti se, että mitään ei jaksa tai pysty tekemään. Meillä olisi kotonakin monenlaista pientä puuhaa, naulakon laittamista seinään tai tapetin vaihtamista eteiseen, jotka on vaan odottaneet sitä että arjessa olisi niille aikaa. Nyt aikaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta ei vaan jaksa. Tuntuu että tässä on mennyt pari viikkoa ihan hukkaan.

Ei olisi uskonut, että normaalia kiireistä ja täyttä arkea olisi näin kova ikävä. Ei olisi uskonut, että ihan normaalia kaupassa käymistä kaipaisi näin paljon. Sosiaaliselle ihmiselle tällainen muista ihmisistä eristäytyminen ei ole herkkua ja meidän kokemuksen mukaan juuri sen mukanaan tuoma ahdistus on kaikkein pahin korona-tartunnan oire.

Sarin takki on tilattu House of Brandon verkkokaupasta (Talvi-alet alkaneet, jopa -70%!)

AIEMMAT KORONA-AIHEISET POSTAUKSET:

Meidän korona-joulu

Miltä korona tuntuu? Millaisia oireita meillä on?

Surullisen hupaisia pohdintoja koronan keskeltä

Surullisen hupaisia pohdintoja koronan keskeltä osa 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *