Hae
Metallisydän

Kisasuunnitelmat siirtyy

Niin se vaan elämässä menee, että vaikka kuinka suunnittelisi, aina voi tulla jotain muuttuvia tekijöitä, jotka pakottaa muuttamaan suunnitelmia. Meillä tuo muuttuva tekijä oli pitkän kaavan mukaan sairastettu korona, jonka vuoksi Sari joutui pitkän harkinnan jälkeen muuttamaan jo lukkoon lyödyt kisasuunnitelmat.

Kisasuunnitelmat siirtyy

Jo kesällä Sari päätti yhdessä valmentajansa Ringa Ruisniemen kanssa että seuraava kilpailu olisi syksyllä 2022 ja lajina bodyfitness, kuten aiemminkin. Sari veti läpi tiukan välidieetin ja kaiken piti olla valmiina plussajaksoon vuoden alusta ja sen jälkeen varsinaiseen kisadieettiin. Toisin kuitenkin kävi.

Jouluna meidän perheeseen iskenyt korona oli sen verran raju, että parin viikon totaalilevon ja hieman yli kuukauden mittaiseksi venyneen treenitauon jälkeen oli suunnitelmia pakko miettiä tarkasti uudelleen. Sarille se oli todella kova paikka, Sari koki tietynlaista epäonnistumisen tunnetta, vaikka syy ei millään tavalla itsessä ollutkaan. Silti pitkä tauko ja rajuoireinen korona saivat aikaan sen, että aiemmin niin varma olo kilpailemisesta syksyllä oli muuttunut epävarmuudeksi. Pitkän pohdinnan jälkeen Sari päätyi siirtämään kisasuunnitelmiaan.

Vieläkään, kohta kaksi kuukautta koronatartunnasta, ei treeneissä olla samalla tasolla kuin ennen sairastumista. Se vahvistaa ajatusta siitä, että tehty ratkaisu oli oikea. Uudet suunnitelmat on tehty ja niihin lähdetään tähtäämään täydellä innolla.

Sari lupasi itse kertoa fiiliksistaään ja treeneistään enemmän lähipäivinä, niistä siis tulossa ihan oma postauksensa.

Sarin treenikuteet on tilattu House of Brandon-verkkokaupasta. Siellä on muuten menossa ystävänpäivä-ale, koko valikoima on -20 % alennuksessa!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *