Hae
Metallisydän

Kisasuunnitelmat siirretty – missä mennään treenien ja fiilisten suhteen?

Noin viikko sitten julkaistussa postauskessa kerroin että koronan sairastaminen suhteellisen rajuna aiheutti Sarin kisasuunnitelmien siirtymisen. Silloin lupailin että Sari kertoisi itse missä treenien suhteen mennään tällä hetkellä ja mitkä ovat fiilikset kun kisasuunnitelmat muuttuivat. Tällä kertaa annetaan siis puheenvuoro Sarille itselleen.

MIssä mennään treenien suhteen?

Koronan sairastamisen jälkeen tuntui siltä ettei treeni maistu ollenkaan. Pikku hiljaa alottelin pienillä painoilla ja rauhallisesti. Onneksi aloitin maltillisesti ja kehoa kuunnelleen, niin paikat ei tulleet minkään treenin jälkeen kipeksi vaan lähinnä olo parani päivä päivältä, kun sai kroppaan liikettä.

Viikko viikolta nostin aina painoja hieman joka treenissä ja täytyy sanoa, että nyt on alkanut taas treeni tuntua hyvältä. Vieläkään ei olla ihan täysin samoissa treenipainoissa kuin ennen koronaa, mutta melkein. Jaloissa saman tason saavuttaminen on kestänyt kauemmin ja toki ekoina viikkoina ei voinut edes kuvitellakkaan tekevänsä sellaista treeniä, jossa olisi joutunut rasittamaan hengityselimiä. Ihan vaan sellaista kevyttä jumppailua.

Sunnuntaina lopettelin treeniblokin. Nyt on kevennytty viikko menossa ja sitten aloitetaan uusi blokki ja se on tarkoitus mennä jo kovilla (mulle kovilla) painoilla. Ja ajattelin jopa jo hieman haastaa itseäni. Mahtavaa, kun kipinä treenaamiseen on taas elossa.

Entäs ne fiilikset kun kisasuunnitelmat muuttuivat?

Pitkään pohdin monelta kantilta mitä teen kisasunnitelmien suhteen ja päätös siirtää kisatavoitetta ei todellakaan ollut helppo, minä kun en ole luovuttajatyyppi vaan enemmänkin ”läpi harmaan kiven” -meiningillä mennään. Päätin kuitenkin mennä terveys edelleä ja se oli näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikea päätös. Kisoja tulee ja menee, mutta terveyden kanssa ei ole leikkimistä.

Kisoihin valmistautuminen on kokonaisuudessaan oma juttunsa ja siihen tarvitaan (ainakin minä tarvitsen) omanlainen lataus. Jotenkin se ”lataus” katosi tuon koronan myötä myös ja ajattelin, että haluan sitten aloittaa ihan uusilla tavoitteilla ja ajatuksilla. Fiilikset on tällä hetkellä hyvät kaiken kaikkiaan ja nyt ei muuta kuin kovaa treeniä, plussakaloreita ja pyritään toki pitämään tuo välidieetillä saavutettu painonpudotus maltillisella nousulla aisoissa 😉

Sarin treenikuteet on tilattu House of Brandon-verkkokaupasta. Siellä on muuten menossa ystävänpäivä-ale, koko valikoima on -20 % alennuksessa!

P.S. Käy Metallisydämen Instagramista katsomassa miten hulailu sujui 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *