Hae
Metallisydän

Alkaa huumori loppua…

Tänään tulee täyteen kolme viikko siitä kun murtunut vasen jalkani kipsattiin. Olen koko tämän kolmen viikon ajan yrittänyt suhtautua kaikkeen positiivisesti ja jopa huumorilla, lähtien ihan siitä että onneksi meni nilkka ympäri, eikä niskat tms. päätyen siihen, että valitettavasti lääkäri kielsi imuroimisen varmuuden vuoksi saman tien kolmeksi vuodeksi… tyhmiä vitsejä mutta auttaa jaksamaan. Nyt alkaa kuitenkin pikku hiljaa huumori loppumaan.

huumori

Alkaa huumori loppumaan…

Suoraan sanottuna tämä koko homma on ihan helvetin perseestä. En olisi osannut kuvitellakaan, miten hiton raskasta kaikki on. Vessaan ei viitsi lähteä jos ei ole oikeasti kova hätä, astianpesukoneen tyhjentämisessä täytyy pitää lepotauko ja Prismassa käyminen on kuin juoksisi maratonin. Kaiken lisäksi koko ajan vituttaa, kepit tekisi mieli pätkiä päivittäin, mutta vielä järki on voittanut, kulkeminen ilman noita hiton keppejä olisi vielä hankalampaa.

Sitten vielä se, että kaikki suunnitelmat meni perseelleen. Terassin tekeminen jäi ensi kesään, juhannuksena jäi mökki ja savusauna väliin ja maauimalassakin on tosi kiva vaan istua altaan reunalla katselemassa. Särkänniemeen tai Korkeasaareen ei voi Emilian kanssa lähteä, pääasiassa voi istua kotona sohvalla jalka koholla. Jipii saatana.

Uusien työkuvioiden alkaminenkin hankaloitui jonkin verran, ei oikein voi lähteä pidempiä matkoja ajelemaan autolla ton kipsin kanssa saati köpöttämään paikasta toiseen. Onneksi etänä pystyy tekemään edes jotain, niin ei tule täysin hulluksi.

Tänä viikonloppuna vitutti erityisen paljon, sillä lauantaina oli Apulannan 30-vuotiskonsertti Olympiastadionilla. Apulannan olen nähnyt livenä ensimmäisen kerran muistaakseni joskus 1996 tai 1997 ja aika monta kertaa sen jälkeen. Odotin tätä Olympiastadionin melkein kolmen tunnin spektaakkelikonserttia kyllä todella paljon. Sinne ostettiin liput jo melkein kaksi vuotta sitten, mutta itsemurha olisi ollu sinne nyt kipsin ja keppien kanssa lähteä. Onneksi Sarin ystävä lähti sinne Sarin kanssa niin ei tarvinnut koko reissua perua.

Positiivisen kautta

Vaan eipä se auta kirota ja murjottaa. Parempi on edes yrittää löytää sitä minulle tietyllä tavalla kovin ominaista positiivisuutta jostain. On tässä kuitenkin vielä kesää jäljellä sittenkin kun kahden viikon päästä kipsi otetaan pois ja edessä vielä Karmarock ja Porispere ainakin. Ja kai sinne mökille ja savusaunaan pääsee myös loppukesästäkin.. Maauimalan lastenaltaaseen ainakin hyppään pommilla heti kun se vaan on mahdollista!

Nyt menen takasin sohvalle mussuttamaan karkkia, sillä yksi positiivinen puoli tässä on se, että paino on tippunut monta kiloa. Koko elämä kun on yhtä urheilua noiden vitun keppien kanssa.

Lisää valitusta ja joskus sitä huumoriakin Metallisydämen Instagramissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *