Synttäritreeni – alkaako ikä painaa?

Eilen oli jälleen kerran se päivä kun täytin 25 vuotta. En nyt lähde tässä avaamaan sen tarkemmin kuinka mones kerta se jo oli, mutta sanotaan nyt vaikka että kahdennentoista ja neljännentoista välistä.

Sunnuntaina mietiskelin ääneen, että mitäs kivaa tekemistä sitä synttäripäiväksi keksittäisiin. Sari totesi, että koska on mun synttärit, saan tehdä mitä haluan. No me tehtiin kaksi juttua, kerättiin koirankakat pois takapihalta ja käytiin treenaamassa yhdessä.
Tuota koirankakkojen keräämistä en nyt lähde sen kummemmin analysoimaan, joten pohditaan treenaamista…

Synttäritreeni

Näin jokusen vuoden (aika paljonkin) yli 25-vuotiaana on useissa urheilulajeissa jo auttamattomasti liian vanha, tai ainakin siellä seniorisarjassa. Kuntosalitreenaaminen on kuitenkin siitä hieno laji, että siinä on mahdollista kehittyä vielä pitkään. Monissa muissa lajeissa maailman huipulla ollaan alle kolmekymppisenä, mutta keholajeissa huipulle pääseminen vaatii enemmän ikää, enemmän treenivuosia. Esimerkiksi hallitseva Mr. Olympia Phil Heath täyttää tänä vuonna 39.
Itse tuskin koskaan tulen kilpailemaan keholajeissa sen kummemmin kuin voimalajeissakaan, mutta kehitystä tulee edelleen koko ajan, vaikka treenivuosia on takana jo yli kaksikymmentä. Kaikkien aikojen maastavetoennätykseni tein noin vuosi sitten ja viime viikolla laitettiin kyykkyennätys uusiksi. Eilen synttäritreenissä treenasin rintaa. Ennätyksiä ei kokeiltu, eikä niitä olisi tullutkaan, mutta treeni kulki tosi hyvin.

Kyllä silti rehellisyyden nimissä salitreenissä jo huomaa että ei sitä enää ole ihan nuori poika, olkapäätä kolottaa, kyynerpää kiukuttelee aika-ajoin ja polvi ja lonkkakin kipuilevat enemmän tai vähemmän. Vanha sanonta ”jumi on voimaa” ei enää tunnu ihan paikkansapitävältä, vaan jostain syystä niitä jumeja on ryhtynyt välttämään viimeistään loppuvuoden selkäkrampin myötä.
Myös asioiden tärkeysjärjestys on vuosien varrella hiukan muuttunut. Enää tärkeintä ei olekaan se penkkitulos tai erottuvat vatsalihakset, mikä on ihan ulkopuolistenkin havaittavissa pullotuksena paidan alla, isimasua on päässyt kertymään.

Isimasusta ja ajoittaisista kolotuksista huolimatta treeni kulkee ja nautin treenaamisesta suuresti. Enää ei tule otettua riskejä ja revittyä liian isoilla painoilla epäpuhtaita toistoja, ennemminkin kauhistuttaa katsoa nuorten poikien treenaamista, jossa isot painot menee oikeiden treenitekniikoiden edelle. Sitä vaan miettii että omat paikat ei kyllä kestäisi tuollaista repimistä ja keskittyy itse liikkeen oikeaan suoritustapaan ja kohdistumiseen oikeaan paikkaan – niillä isommillakin painoilla.
Ehkä siinä onkin se perimmäinen juttu. Nuorena kun ei paikkoja kolottanut, tuli treenattua varomattomasti ja välillä mentyä se kuuluisa perse edellä puuhun. Siellä puun oksalla sitten istuttiin olkapää tai polvi kipeänä… Nyt kun kokemusta on kertynyt, on oppinut treenaamaan järkevämmin ja tuloksekkaammin. Ehkä se menee niin, että kokemus korvaa nuoruuden hulluutta ja tulosta tulee siksi edelleen. Mitenköhän tässä olisi käynyt jos olisi nuorena ja hulluna osannut myös treenata oikein ja järkevästi…