Karmarock 23 – Fiilistelyä vuodelta 2014

Julkaistu aiemmin vuonna 2014

Noin 20 vuotta sitten tallustelin Porin kävelykadulla Pori Jazzien aikaan. Seisahduin kuuntelemaan mustiin pukeutunutta bändiä, joka soitti kadulla ihan erilaista musiikkia kuin olin koskaan kuulut. Jäin kuuntelemaan soittoa, jonka pauhaavat särökitarat, jymisevät rummut ja uhmakas laulu teki välittömästi vaikutuksen. Painoin bändin nimen mieleeni ja kotona selvittelin missä olisi mahdollista päästä heitä katsomaan uudelleen. Törmäsin tapahtumaan nimeltä Karmarock. Sinne oli silloin päästävä. Ja sinne on edelleen päästävä joka vuosi. Niin bändi kuin heidän oma, itseään ja kavereitaan varten pystyyn laittamansa festari on kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin. Moni asia on muuttunut, mutta silti se sama fiilis on tallella. Karmarockiin mennään viihtymään ja tapaamaan tuttuja. Sekä kuuntelemaan sitä mustiin pukeutunutta bändiä joka soittaa erilaista musiikkia.

Karmarock 2014

Niin tänäkin vuonna. Fiilis, jota kutsun Karmarock-fiilikseksi, valtaa mielen viimeistään festarialueelle saapuessa. Aurinko porottaa taivaalta kun levitetään viltti tuttuun paikkaan koivun alle. Ensimmäisen bändin soundcheck on menossa ja kaikilla mahtava, odottava fiilis.

Kaivetaan festariohjelma esille ja tsekataan mikä bändi aloittaa festarit. Samalla naureskellaan ohjelmaan painettuja kuvauksia bändeistä. Ensimmäisenä esiintymisvuorossa on Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, jonka musiikin kuvataan festariohjelmassa olevan ”elektronis-psykedeelistä post-muniinpuhaltelu-sludge-jazz doom-punkia”.

Ja juuri sellaistahan tuo musiikki on. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi repäisee Karmarockin käyntiin juuri sopivan oudolla musiikillaan. Fiilis paranee.

Seuraavana esiintymisvuorossa on Iisa, jonka kevyt hyvänmielen hengailumusiikki sopii erinomaisesti kauniiseen kesäpäivään ja viltillä lekotteluun hyvässä seurassa.

Päivä jatkuu ja seuraavaksi vuoron saa Hebosagil, josta kukaan ei tiedä mitään etukäteen. Synkkä musiikki alkaa pauhata ja saa seurueemme siirtymään lähemmäs katsomaan millainen bändi saa aikaan tuon junnaavan raskaan haudankaivuumusiikin.

Auringon paahdetta ei huomaa, raskas junttaus ja vielä raskaampi laulu junttaa harvat kuuntelijat paikoilleen. Pari rohkeinta uskaltaa hieman nyökyttää päätään musiikin tahtiin. Tästä on hyvänmielenmusa kaukana.

Täydellistä vastapainoa Hebosagilin raskaalle junttaukselle tarjoilee seuraavaksi kaljaamossa Raumalainen Njet. Lava, jos sitä lavaksi voi sanoa, on ahdas ja yleisöä vain kourallinen, mutta fiilis on loistava! Njet:llä on hauskaa esiintyessään ja yleisöllä katsellessaan ja kuunnellessaan.

Nyt oli festarit saatu vauhtiin, ihmisiä alkoi olla paikalla ja kaikilla alkoi festarifiilis olla korkealla. Ja mikä siinä ollessa, ilma oli mahtava ja seuraavana vuorossa maailmanmainettakin niittänyt esiintyjä, My Firs Band.

My First Bandin keikka oli mahtava, täynnä energiaa ja hyvää musaa. Yleisökin alkoi lämmetä ja bändin solistin mahtava meno alkoi tarttua. Tätä on festarifiilis!

Vaikka My First Band vetikin kovan keikan, se oli vasta alkulämmittelyä seuraavaa esiintyjää varten. Nyt oli vuorossa sekä minun, että muiden vannoutuneiden Karmarock-kävijöiden hartaasti odottama hetki. Festariyleisö pakkautui päälavan eteen katsomaan kun Don Säilä asteli lavalle.

Illan kohokohta

Ihan niin kuin yleisö olisi odottanut jotain… Ja sitten se räjähti, Maj Karma teki sen, mitä siltä joka vuosi odotetaan, vei yleisön hurmokseen. Se sama, vuosia sitten vaikutuksen tehnyt pauhaava särökitara lähti soimaan, mukaan yhtyivät jymisevät rummut ja basso. Ja sama uhmakas laulu vei mukanaan.

Maj Karma veti takuuvarman loistavan keikan. Hittibiisi soi toisen perään ja yleisö eli mukana. Montaa biisiä jäin kaipaamaan, omat suosikit kun löytyvät ajalta ennen Salamaa, Ukkosta ja Sodankylää. Mutta tärkeintä oli se fiilis, fiilis jota ei tavoita missään muualla. Tämä kuuluu erottamattomana osana omaan kesääni.

Jo useamman vuoden ajan on huhuttu vuoden ainoan keikkansa Karmarockissa soittavan Maj Karman paluusta. Nyt tuo huhu sai vahvistusta Ylpön kertoessa paluulevyn olevan tulossa ensi vuonna. Jos bändin esittämästä uudesta Tauno Peltonen -nimisestä biisistä voi jotain ennakoida, on luvassa melkoisen rankkaa tavaraa…

Maj Karman keikan jälkeen oli hetken aikaa toivuttava viltillä ja tankkailtava seuraavaa koitosta varten.

Seuraavaa rytinää tarjoili pitkän linjan muusikkoja vilisevä Barren Earth. Barren Earth tarjoili hyvin Amorphis-vaikutteista musiikkia sävytettynä Färsaarelaisen solistin huutolaulusta puhtaaseen lauluun vaihtelevalla tulkinnalla. Erityisesti soolokitaristin soitantaa oli ilo seurata.

Barren Earthin jälkeen melkoisena vastakohtana oli kakkoslavalla vihaista brittipunkkia – akustisena. Ihan jännä yhdistelmä, mutta ei jaksanut kiinnostaa paria biisiä pidempään.

Seuraavaa esiintyjää ei Karmarock-yleisö ollut odottanut ihan samalla tavalla kuin muita ”vakavasti otettavia” rockbändejä. Itseasiassa ennen keikkaa alueella jaettiin kortteja, joihin oli painettu karvalakkipäisen Karpon kuva ja teksti ”Karpolla on asiaa. Mitä vittua Anssi Kela tekee Karmarockissa?” Tämä osoitti hyvin vannoutuneen rock-yleisön asennetta poppari-Kelaa kohtaan. Hyvää ei myöskään luvannut Kelan alkuspiikki ”En tiedä onko tämä tanssimusaa, mutta tämä on Anssi-musaa”. Keikkansa myötä Anssi Kela kuitenkin osoitti osaavansa hoitaa homman kotiin myös haastavista lähtökohdista, yleisö lauloi sujuvasti mukana Anssin tutut biisit Millasta BMW:hen. Tiedä sitten oliko kyse Anssin sisällä piileskelevästä rokkarista vai yleisön syventyneestä humalatilasta…

Harjavallan pimenevässä illassa veti vielä oman shownsa reggae-artisti Raappana, joka riimitteli yleisön heilumaan biittiensä tahtiin.

Sellainen Karmarock tänä vuonna. Hellettä, hyvää musaa ja mahtavaa fiilistä riitti. Ja sateen ropinaakin päästiin kokemaan ainoastaan Raappanan hittibiisin myötä.

Vuoden päästä uudestaan, peace and love!