Hae
Metallisydän

Treeni alkaa taas maistumaan!

Nyt voi vihdoin jo sanoa koronan jälkioireineen jääneen taakse, treeni kulkee taas normaaliin tapaan ja koko touhu tuntuu taas mielekkäältä. Pitkään siinä kyllä menikin ennen kuin treeni alkoi taas maistumaan.

Treeni alkaa taas maistumaan!

Noin vuosi sitten Sari asetti valmentajansa Ringa Ruisniemen kanssa seuraavaksi tavoitteeksi kilpailla body fitneksessä syksyn 2022 Fitness Expossa. Syksyllä Sari veti läpi tiukan välidieetin, joka valmistaisi varsinaiseen kisadieettiin. Alkuvuodesta piti pitää vielä jonkin aikaa kalorimäärät plussan puolella ja rakennella hiukan lisää lihasta ennen kuin varsinainen kisadieetti starttaisi.

No suunnitelmat meni uusiksi jouluna iskeneen koronan myötä. Korona iski ihan kunnolla ja kolme viikkoa Sari oli todella kipeänä. Totaalinen treenitauko venyi reilusti tuota kolmea viikkoa pidemmäksi ja kun viimein Sari uskalsi aloittaa treenaamista, oli voimatasot ja jaksaminen yleensäkin todella matalalla tasolla.

Tuossa tilanteessa oli pakko pohtia suunnitelmia uudelleen. Ei pieni sairastaminen olisi saanut Saria muuttamaan suunnitelmiaan, mutta tässä ei ollut kyse flunssasta tai pienestä sairastelusta, vaan yhteensä yli kahden kuukauden mittaisesta jaksosta sairastamisineen, toipumisineen ja uudelleen käynnistämisineen. TÄÄLLÄ Sarin omaa pohdintaa aiheesta.

Nyt, aika lailla kolme kuukautta koronaan sairastumisen jälkeen voi vihdoin sanoa, että treeni alkaa maistua normaaliin tapaan ja tuntua hyvältä. Into on ollut huipussaan jo jonkin aikaa ja uudet suunnitelmat on valmentajan kanssa lyöty lukkoon. Nyt alkaa taas tapahtua ihan toden teolla!

Sarin treenikuteet on tilattu House of Brandon verkkokaupasta. House of Brandonissa on juuri nyt meneillään 72 tunnin flash sale, jonka aikana kaikki tuotteet on -20% alennuksessa. Nyt kannattaa olla nopea ja laittaa tilaus menemään saman tien!

Blogihaaste: 10 hassua kysymystä!

Mä tykkään blogihaasteista ja kiertopostauksista, sellaisista joissa kerrotaan itsestä jotain mitä muut ei tiedä ja paljastetaan salaisuuksia. Jokin aika sitten törmäsin tällaiseen kymmenen kysymyksen haasteeseen ja päätin, että siihen on osallistuttava, vaikka se ehkä joiltakin osin on hiukan enemmän naisille suunnattu. Ei anneta sen kuitenkaan haitata, vaan annetaan palaa! – Kymmenen hassua kysymystä!

10 hassua kysymystä

Tässä siis kymmenen hassua kysymystä ja ehkä jos mahdollista, vielä hassumpaa vastausta, olkaa hyvät!

1. Imetkö hiuksiasi?

Niin, no mitäs luulisitte? Ei kauheasti tule nykyisin hiuksia imeskeltyä… Siitä taitaa olla parikymmentä vuotta kun se viimeksi olisi ollut mahdollista… Nykyisin ehkä enemmänkin suin partaani kun mietiskelen jotain…

2. Petaatko pedin joka aamu?

Sari varmasti haluaisi mun vastaavan tähän, että tottakai, mutta totuus on kyllä etten oikeastaan koskaan… Aamut on meillä sen verran hektisiä ja aikataulutettuja, että sängyn petaaminen jää usein siihen kun tullaan töistä – ja aika usein se kyllä on petaamatta vielä illallakin nukkumaan mennessä… Oneksi makuuhuone on yläkerrassa eikä kukaan tiedä tätä. Tai no, ei tiennyt ennen kuin sen nyt kerroin kaikille 😀

3. Mikä on susikkilaulusi?

Tähän on aika helppo vastata, se on Mokoman Ei kahta sanaa (ilman kolmatta). Laulu jonka tahdissa tanssittiin meidän häissä ja jonka sanat on tatuoituna oikeaan käteeni. (Kuva on vanha, nykyisin tuo tatuointi on saanut ympärilleen runsaasti materiaalia 😉 )

Avaa arkku, murra saranat
Päästä valloille oikeat sanat
Älä liian pitkään odota
Tai menetät sopivan ajan

Mitä sielusi halajaa
Ei kahta sanaa ilman kolmatta
Mikä sisintäsi ravistaa
Vain kaksi sanaa vailla kolmatta

Pidä kiinni mitä sovittiin
Päästä ilmoille syömmesi salat
Jos et onneasi huutaa saa
Tulet katumaan iät ja ajat

Mitä sielusi halajaa
Ei kahta sanaa ilman kolmatta
Mikä sisintäsi ravistaa
Nuo kaksi sanaa vailla kohdetta

Mitä sielusi halajaa
Ei kahta sanaa ilman kolmatta
Millä sisimpäsi ravitaan
Kolme sanaa: minä rakastan sinua

4. Mitä mietit kun istut yksin autossa?

Jaa-a, Mitä milloinkin. Yleensä istun autossa aamulla ajaessani töihin ja silloin tulee kunneltua Suomipopin Aamulypsyä, jossa puheenaiheet menee kyllä ihan laidasta laitaan… Hyvin usein sinne ala-laitaan 😀

5. Mikä keittiötarvike olisit?

Nuija? Raastinrauta? Sauvasekoitin? Mitä milloinkin tarvitaan 😀

6. Mikä eläin olisit ja miksi?

Hmmm… Staffi. Lempeä ja täynnä rakkautta, mutta tarvittaessa puolustan omiani loppuun asti.

7. Mitä teet kun olet vihainen?

Keskustelen asiasta kovaan ääneen, joidenkin osapuolten mielestä saatan huutaa…

8. Mitä toivot tällä hetkellä itsellesi?

Tällä hetkellä en toivo mitään muuta kuin että perheeni ja läheiseni pysyisivät terveenä ja me ihan kaikki selvittäisiin meneillään olevasta Korona-tilanteesta ehjin nahoin.

9. Millainen olet humalassa?

Olen nykyisin todella harvoin humalassa ja silloinkin kun olen, en ole kovin paljon humalassa. En tykkää olla ”kännissä”. Humalassa olen aikalailla samanlainen kuin muutenkin, ehkä hieman äänekkäämpi 😀

10. Käytätkö hajuvesiä?

Kyllä niitä tulee käytettyä aika säännöllisesti. Suosikkini on Armanin Code.

Laita seurantaan myös Metallisydämen Instagram-tili!