Muutto alkaa olla tehty, olipas rutistus!
0Viime syksynä me saatiin hullu päähänpisto, laitettiin oma talo myyntiin ja löydettiin mahtava uusi talo. Erinäisten kaupanhierontojen jälkeen asuntokaupat tehtiin ja remonttia ja muuttoa päästiin tekemään helmikuun lopulla. Nyt alkaa viimein olla muutto kasassa ainakin suurimmilta osin…
Muutto alkaa olla tehty
Kun uusi talo vapautui meille, aloitettiin viikon kestävä remonttirupeama. Mitään hirmuisen isoa ei tarvinnut tehdä, mutta tapettia vaihdettiin, seiniä maalattiin ja laminaattia vaihdettiin lattiaan. Tällaisilta ei-ammattilaisilta nekin hommat vei oman aikansa ja talvilomaviikko tehtiinkin hommia aikalailla aamusta iltaan…
Kun remonttihommat saatiin tehtyä, alkoi muuttopuuhat. Muuttomatka ei ollut pitkä ja muuttoa tehtiinkin pikkuhiljaa. Lopulta alunperin suunniteltuna varsinaisena muuttopäivänä ei ollut enää paljoakaan tehtävänä ja vanha koti saatiin luovutuskuntoon hyvisä ajoin. Voisi kuvitella, että kun remppahommat oli tehty ja tavarat saatu muutettua, oltaisiin oltu loppusuoralla…
Tietyllä tavalla siinä vaiheessa oltiinkin jo voiton puolella, mutta ei ju**lauta sitä tavaran määrää mitä me oltiin saatu aiempaan, noin 130 neliön omakotitaloon mahtumaan. Vaikka uusi talo onkin huomattavasti suurempi, ei pakatut laatikot tunnu loppuvan koskaan. Aina löytyy jostain nurkasta joku purkamaton laatikko tai kaksi. Laatikoiden purkamisen ohella on koottu jos jonkinlaista kaappia ja lipastoa. Edelleen on hommaa riittänyt.
Nyt aletaan onneksi olemaan jo siitä hyvässä vaiheessa, että kaapit ja lipastot on (toistaiseksi) kasattu ja suurin osa tavaroista on löytänyt paikkansa. Täysiä lmuuttoaatikoita ei enää montaa ole. Edelleen toki puuttu verhoja ikkunoista ja esimerkiksi kaikki taulut seiniltä. Makuuhuoneen telkkarikin on vielä asentamatta seinälle. Kaikenlainen sisustaminen on vielä täysin vaiheessa, vaikka Sari uudet koristetyynyt sohville jo saikin.
Me tykätään meidän uudesta kodista todella paljon, on enemmän tilaa ja kaksi kerrosta, nyt voi katsa illalla televisiota äänet päällä vaikka Emilia olisi jo nukkumassa ja ihan koko ajan ei tarvitse olla pyytämässä teiniä olemaan hiljempaa kavereiden kanssa pleikkaria pelatessaan.
Nyt kun sisätilat alkaa olla kunnossa, on aika siirtyä autotallin puolelle ja rakentaa oma kotikuntosali uuteen kukoistukseensa. Hiukan sitä olen ehtinyt jo rakennella ja uskallan väittää, että valmistuttuaan on Metallisydän Gym 3.0 aika mahtava kotisali!
Kuvissa Sarilla olevat vaatteet on tilattu House of Brandonista, käy kurkkaamassa mitä kivaa sinä löytäisit!
Viimeinen virhe – Metallisydän testaa bodypump!
Olen tehnyt elämässäni yhden virheen. Tuo virhe oli lähteä bodypump-tunnille. Tuosta virheestä on jo jokunen vuosi aikaa, mutta nyt lupasin lukijan toiveesta repiä trauman taas auki ja julkaista tämän postauksen uudelleen…
Bodypump
Olen kuvitellut että olen suhteellisen hyvässä fyysisessä kunnossa, pystyn vetämään kovankin salitreenin läpi pahemmin valittamatta eikä pieni juoksulenkkikään saa minua pahasti pökräilemään. No nämä harhaluulot karisivat kyllä bodypumpissa, minne erehdyin ystäväni houkuttelemana osallistumaan.
Ystäväni oli käynyt pumpissa aiemminkin ja hänen neuvostaan laitoin tankoon vain ihan pienet painot (tai niin luulin). Fiilis oli tunnin alussa vielä ihan hyvä, jopa innostunut. Iloisesti ystäväni kanssa juteltiin tulevasta tunnista ja naureskeltiin hassulle pumppitangolle ja pienille painokiekoille…
No, sitten aloitettiin. Alku meni vielä kohtalaisen hyvin, mitä nyt en pysynyt ollenkaan tahdissa olemattoman rytmitajuni ansiosta. Sekoan jo pelkissä sivuaskelissa, varsinkin jos ne pitää tehdä tahdissa. No en antanut sen haitata vaan annoin mennä kunnolla. Yksi, kaksi, kolme… kaksitoista, kolmetoista… jaksaa jaksaa! Ei jumalauta, ne sarjat ei loppuneet koskaan! Silmissä hämärtyi, varmaan hikivettä silmissä… ei kyllä se taitaa olla taju lähdössä… No ei tätä tuntia voi enää kauaa olla jäljellä. Vilkaisu kelloon, ei voi olla totta! Uusi vilkaisu kelloon, kyllä, vasta 10 minuuttia mennyt! Henkihän tässä lähtee!
Sinnikkäästi painoin eteenpäin vaikka aloin olla varma etten selviä tunnista hengissä. Lopputunnista jouduin jo väkisin antamaan välillä periksi, lopettamaan sarjat kesken ja lepäämään. Naurakoot kaikki ponnaripäät, minä en saatana itseäni tapa. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi kauaa huilailla ja taas piti jatkaa…
Ikuisuudelta tuntuneen ajan ja miljoonien toistojen jälkeen tunti loppui. Kun raahauduin kontallani kohti pukuhuonetta ja suihkua kaikki lihakset polttaen, tanssahtelivat nuo kanssani pumpissa olleet nuoret naiset ohitseni ponnarit heiluen ”olipas kiva pumppi, perjantaina tullaan taas!” Kiva tunti? Tuoko jossa olin ollut lähempänä kuolemaa kuin koskaan ennen? Ei enää ikinä! Koskaan en ole ollut niin poikki. Teen vaikka kymmenen raskasta jalkatreeniä peräkkäin ennemmin kuin menen uudestaan tuollaiseen epäinhimilliseen rääkkiin.