Hae
Metallisydän

Uskaltaako sitä edes sanoa, treeni tuntuu kulkevan aika hyvin!

Korona iski aika kovalla kädellä loppuvuodesta ja laittoi treenit kokonaan tauolle neljäksi viikoksi. Tauonkin jälkeen oli treenaaminen aloitettava todella varovaisesti ja rauhallisesti. Hengityselimet ei tuon neljän viikon tauon jälkeenkään olleet kunnolla iskussa ja sykkeen noustessa tuntui kuin sydän olisi vedellyt jatkuvasti lisälyöntejä ja olisi tulossa kurkusta ulos. Todella pitkään mentiin siis todella rauhallisesti ja varovaisesti. Nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että uskaltaa treenata kunnolla ja uskaltaakohan sitä edes ääneen sanoa, mutta treeni tuntuu tällä hetkellä kulkevan aika hyvin!

Treeni tuntuu kulkevan aika hyvin!

Kovia jalkatreenejä en ole vielä uskaltanut kunnolla tehdä, niissä kun tuo syke väkisin nousee aika korkealle. Yläkropan treenejä on kuitenkin uskaltanut alkaa tehdä jo ihan kunnolla ja ne tuntuu kulkevan kyllä aika hyvin. Tässä loppuviikosta kun vasemman jalan tatuointi on kunnolla parantunut, olen suunnitellut tehdä ensimmäisen kunnon kovan kyykkytreenin tälle vuodelle. Saa nähdä mitä siitä seuraa…

Ei näissä yläkropan treeneissäkään mitään ennätyksiä pauku, eikä se tässä kohtaa ole tarkoituskaan. Mutta treenaaminen tuntuu hyvälle, uskaltaa painaa sarjat ihan loppuun asti ja käyttää ihan kunnon painojakin. Siihen hissutteluun nähden, mitä alkuvuoden treenit on olleet, on parannus todella iso.

Nyt on siitäkin harvinainen tilanne, että tuntuisi kaikki paikat olevan kohtalaisen ehjinä. Hiukan toki revennyt rinta kiristää, mutta ei sinänsä satu. Olkapäät ja kyynerpäät tuntuu myös hyviltä. Tottakai vaikutus saattaa hyvin olla myös pidemmällä kevyemmällä treenijaksolla, mutta uskon myös että yleinen hyvä treenifiilis saa myös osan kolotuksista katoamaan.

Olen nyt lisännyt parin viikon ajan myös hiukan enemmän hiilaria treenijuomaan, mikä on osaltaan tuonut paremman pumpin lihaksiin treenin yhteydessä. Uskon että sillä on myös oma osuutensa siihen, että treeni on kulkenut ja tuntunut hyvältä. Saapa nähdä mitä polvet sitten tykkää jalkatreenien kunnolla aloittamisesta ensi viikolla, innolla ainakin odotan sitäkin. Tästä tulee hyvä treenikevät!

Kotisalini kamppeet on suurimmaksi osaksi tilattu GoFitness Megastoresta ja taas on tilattu sieltä uutta kivaa, jotka saapuu tässä kevään aikana. Maltan tuskin odottaa uusia kamppeita 🙂

P.S. Tämäkin treeni oli Metallisydämen Instagramin storyissa videoina, kannattaa laittaa Instagram-tili seurantaan jos ei jo ole 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.