Hae
Metallisydän

Särkänniemi – oliko siellä ruuhkaa?

Viime viikolla uutisoitiin useammankin kerran Särkänniemen ruuhkista ja turvaväleistä. Kieltämättä se hieman pisti miettimään, meillä kun oli sunnuntaille varattuna Särkänniemi-päivä…

Särkänniemi

Särkänniemi

Viikolla noita iltapäivälehtien uutisointeja lukiessa hieman mietittiin, kannattaako meidän sittenkin jättää sunnuntaina Särkänniemeen menemättä. Uutisoinneissa tuotiin esiin turvavälien puuttumista ja ruuhkaisuutta. Asiaa mietittyämme päädyttiin pitämään suunnitelmasta kiinni ja lähtemään sunnuntaina Särkänniemeen, loppujen lopuksi turvavälien pitäminen on aika pitkälti kiinni omasta itsestä, samoin käsien desinfiointi riittävän usein. Ruuhka ja jonottaminenkaan ei mikään uusi juttu Särkänniemessä ole…

Oliko sitä ruuhkaa?

Me oltiin paikalla jo hiukan ennen puoltapäivää, jolloin huvipuiston portit avattiin. Poikkeustilanteesta johtuen Särkänniemeen oli pitänyt tehdä päivävaraus etukäteen, jotta kävijämäärää pystyttiin rajoittamaan. OIkeastaan ainoa isommin ruuhkainen paikka koko päivänä olikin porttien auetessa kun pävävarauksia tarkistettiin. Siinä varmasti useimmilta turvavälit unohtuivat, mutta puiston puolella ei kyllä ruuhkasta voinut valittaa.

Mitään isompaa ruuhkaa ei alueella sunnuntaina ollut. Jonottaa toki piti, kuten aina, mutta esimerkiksi suosikkilaitteiden, kuten X, Boom ja Hype jonossa ehti seisoskella keskimäärin noin kymmenisen minuuttia. Poikkeuksena toimi tukkijoki, jonne jonottamisessa meni melkein tunnin verran. Useissa lastenlaitteissa puolestaan pystyttiin Emilian kanssa vetämään kaksikin kierrosta peräkkäin kun laitteeseen ei ollut jonoa oikeastaan lainkaan.

Entä turvavälit ja desinfioinnit?

Turvavälien pitäminen oli tosiaan hyvin pitkälti kiinni jokaisesta itsestään. Jonotusalueille oli selkeästi merkitty sopivat turvavälit ja ne laitteet joihin oli ”jonotussokkelo” tai mikä se sitten nimeltään onkaan, oli sokkelosta suljettu joka toinen väli, joka toi automaattisesti turvaväliä jonottajien välille.

Käsidesiä oli tarjolla jokaisen laitteen sisäänmenon kohdalla, kuin myös laitteesta ulos tullessa. Jokaista laitetta desinfiointiin säännöllisin väliajoin ja lisäksi alueella kiersi vielä ”desinfiointipartiot”, jotka desinfioivat jonotusalueiden aitoja ja muita usein kosketeltavia paikkoja. Ihan rehellisesti voisin sanoa, ettei paljon enempää voi kyllä vaatia.

Meillä oli Särkänniemessä todella kiva päivä kaikin puolin. Päästiin kieppumaan laitteisiin, kiipeilemään Angry Birds -puistoon ja ihastelemaan eläimiä Koiramäen kotieläinpuistoon. Lisäksi herkuteltiin niin hamppareilla kuin jäätelöllä ja hattarallakin. Aiempiin vuosiin verrattuna jonotettiin vähemmän ja desinfioitiin käsiä enemmän.

Ja löytyihän se vanha kunnon Pikku hinaajakin sieltä. Toki nykyisenä mielensäpahoittamisen aikakautena joutuu tällainen isokokoinen hetero miettimään, voiko nimelle nauraa entisten vuosien tapaan, vai pitäisikö siitä pahoittaa mielensä…

P.S.

Mun Särkänniemi-kuteet eli Jack & Jones shortsit ja Only & Sons t-paita on tilattu House of Brandonista. Juuri nyt House of Brandonista saa koko normaalihintaisesta valikoimasta -20% alennuksen koodilla ALL20

Koodi ei varmasti ole kauaa voimassa, joten kannattaa olla nopea!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.