Treenaaminen – Harrastus vai pakkomielle?

Fitness-lajeilla on nykyisin harrastajia enemmän kuin koskaan. Kuntosaleilla treenaa kisaajien ja salipeikkojen lisäksi uskomaton määrä fitnessistä innostuneita harrastajia, joiden omistautuminen treenaamiselle ja fitness-lifestylelle vaihtelee suuresti. Joillekin treenaaminen on puhdas harrastus, joillekin intohimo ja joillekin elämäntapa, jopa pakkomielle. Jokainen suhtautuu treenaamiseen omalla tavallaan, mutta missä menee raja harrastuksen ja pakkomielteen välillä?

Harrastus vai pakkomielle?

Omalla kohdallani treenaaminen alkoi harrastuksesta ja on muodostunut vuosien varrella osaksi elämää kaikkine osa-alueineen. Jossain vaiheessa touhu taisi kyllä mennä hiukan pakkomielteenkin puolelle kun treenaaminen ja syömiset sun muut systeemit sanelivat ehdot muulle elämälle. Se oli silloin luontevaa ja tuntui oikealta, mutta nykyisin elämässäni on tärkeämpiäkin asioita kuin päivittäinen riisin määrä tai välipalaprotskun hörppiminen minuutilleen suunniteltuun aikaan.

Pyykkilauta vai isimasu?

Täytyy toki myöntää, että pakkomielle-vaiheessa kehitys oli myös kaikkein tehokkainta. Kun eli treenaamisen ehdoilla, se myös näkyi. Ukko oli kunnossa pyykkilautavatsaa myöden. Nykyisin tulee syötyä ohi ruokavalion ihan liian usein ja se taas näkyy väistämättä myös vatsamakkaroiden määrässä. Se ei kuitenkaan ole minulle tällä hetkellä sen kummoisempi stressin aihe, olen ihan sinut isimasuni kanssa.

Vaikka syömisten suhteen otankin huomattavasti rennommin kuin aiemmin, ei riippuvuuteni treenaamiseen ole kadommut minnekään. Edelleen niin keho kuin pääkoppakin kaipaavat salille säännöllisesti. Jos en saa järjestettyä aikaa treenaamiselle riittävän usein, alkaa hermoa kiristää ja perheeni mukaan sen myös huomaa 😀 Salille on siis päästävä riittävän usein jotta kaikilla on mukavaa…

Mikä on teidän suhteenne treenaamiseen, ruokavalioon tai fitness-lifestyleen yleensä?