Meidän perheessä eletään tietynlaista fitness-laiffia. Meillä treenataan suhteellisen paljon ja syödään usein riisiä ja kanaa. Joskus keittiössä haisee jopa parsakaali. Sari mittaa ja punnitsee tällä hetkellä ruokansa kun taas minulle kyse on tällä hetkellä enemmänkin harrastuksesta. Mutta miten fitness vaikuttaa parisuhteeseen ja miten perhe-elämä fitnekseen?

Treenaaminen on osa arkea

Treenaaminen on osa meidän jokapäiväistä elämää ja kuuluu meidän perhen arkeen. Aina on jomman kumman treenikassi eteisessä, sheikkereitä keittiön lavuaarissa ja treenivaatteita jossakin kuivumassa. Jotta molemmat ehtivät hoitaa omat viikon treeninsä, joutuu arkea jonkin verran aikatauluttamaan. Joskus treeniaikojen järjestäminen saattaa aiheuttaa hieman stressiäkin ja monesti arkisin treenit onkin sovitettu porrastetusti, ensin toinen ja sitten toinen. Se toki syö jonkin verran perheen yhteistä aikaa ja siksipä aina välillä treenikassit jääkin siihen eteiseen ja tehdään jotain ihan muuta. Esimerkiksi eilen oli molempien tarkoitus käydä porrastetusti treenaamassa työpäivien jälkeen, mutta lopulta päätettiin molemmat jättää päivän treenit tekemättä ja touhuttiin Emilian kanssa koko ilta, peuhailtiin, leikittiin ja käytiin pyörälenkillä. Ja hitto että meillä oli hauskaa, mikään treeni ei olisi korvannut sitä.

Aiemmin me ollaan treenattu yhdessä hyvinkin paljon, tai ainakin samaan aikaan. Nyt viimeiset vuodet treenit on jouduttu enimmäkseen sovittamaan siten, että toinen on Emilian kanssa kotona toisen ollessa treenaamassa ja yhdessä treenaaminen on muuttunut aika harvinaiseksi herkuksi. Sitä onkin nykyisin tottunut enemmän yksilötreenaajaksi aiemman sosiaalisemman treenaamisen sijaan. Edelleen me päästään kuitenkin aina silloin tällöin yhdessä salille mummujen hoitaessa mielellään Emiliaa.

Yhdessä treenaaminen tuntuukin välillä ihan oudolta kun on pääsääntöisesti tottunut treenaamaan itsekseen, omaan tahtiin ja oman ohjelman mukaan. Aina joskus yhtä aikaa salilla ollessa löydetäänkin itsemme omista nurkistamme tekemästä omaa treeniämme sen sijaan että treenattaisiin yhdessä. Jos aiemmin vietettiin salilla aikaa yhdessä, varmistettiin ja tsempattiin, saatettiin jopa tehdä yhdessä samaa treeniä, niin nykyisin kun ollaan yhdessä salilla, siellä ollaan enemmänkin ajansäästöllisistä syistä, että aikaa jää yhdessä olemiseen siellä salin ulkopuolella. Tottakai me silti aina varmistetaan toistemme sarjaa (tai otetaan kuvia), mutta enemmänkin pyydettäessä kuin spontaanisti. No ei se nyt ihan noin kärjistetysti mene, mutta sinnepäin. On se yhdessä treenaaminen molemmille edelleen tosi tärkeää.

Kahta eri ruokaa

Meillä tehdään arjessa lähes aina kahta eri ruokaa. Normaalia kotiruokaa, kuten keittoja, laatikoita, kastikkeita yms. ja sitten sitä fitness-ruokaa. Eri ruuista ei meillä ole koskaan tehty minkäänlaista numeroa, miksi olisikaan, onhan fitness-ruokavalio erityisruokavalio siinä missä muutkin, joku on laktoosivaivainen, toinen vegaani ja kolmas fitness, ihan luonnollisia asioita kaikki.
Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että voin aina valita mitä syön, ottaa ikään kuin parhaat päältä. Pyrin itsekin syömään hyvin puhtaasti, useimmiten sitä fitness-ruokaa, mutta syön kyllä ihan yhtä usein sitä tavallista kotiruokaakin – ainakin jos se on makaronilaatikkoa.
Arkisin ruoka-ajat ei aina osu yksiin, mutta viikonloppuisin pyritään aina syömään yhdessä. Silloin usein valitaankin sellainen ruoka, joka sopii helposti Sarin makroihin ja on herkkua myös muille.

Fitness-laiffi on meille luonnollinen osa elämää. Sitä eletään muun elämän ehdoilla eikä toisinpäin.

Elin vuosia sitten aivan normaalia nuoren miehen elämää, autuaan tietämättömänä fitnessistä tai muistakaan kamalista urheilulajeista. Jääkiekkoa tuli katsottua telkkarista ja joskus formulaa, siinä kaikki. Tupakkaa poltin, kuten kaikki kovat jätkät ja kännin vedin kerran, pari kuussa. Herkuttelin Hesen hampurilaisilla silloin kun teki mieli, aurinko paistoi ja linnut lauloivat, aina. Kaikki muuttui kun aloitin salitreenit…

Fitness melkein pilasi elämäni

Alkuun treenaamiseni oli ihan vaan harrastuksenomaista, silloin tällöin salilla käymistä ilman sen kummempia tavoitteita. Pikkuhiljaa aloin viettää salilla enemmän ja enemmän aikaa, opin oikean penkkitekniikan ja kokeilin kyykkäämistä… No niinhän siinä kävi, että jäin koukkuun.
Vuosien varrella vajosin syvemmälle ja syvemmälle fitness-maailmaan, vanhat ryyppykaverit jäivät ja lopetin tupakanpolton. Hesessäkin tuli käytyä aina vaan harvemmin ja harvemmin. Baarien sijaan vietin aikani kuntosaleilla ja lenkipoluilla. Vanha, tuttu ja turvallinen, tunkkainen plösö-olo alkoi hiljalleen kadota, ryhti parani ja olo alkoi olla jotenkin energisempi. Näin jälkeenpäin ajatellen silloin olisi ehkä vielä ollut mahdollisuus hypätä pois fitness-laiffista…
En kuitenkaan hypännyt, sen sijaan vajosin syvemmälle. Hankin monijakoisen treeniohjelman ja ruokavalion ja lähdin treenaamaan ihan tosissaan. Samana vuonna vedin ensimmäisen kunnollisemman dieettini. Se oli lopun alkua.

Dieetistä innostuin ja treenasin lisää ja lisää, opettelin uusia treenitapoja ja -metodeita, kokeilin supersarjoja ja pudotustoistoja, jopa tuntumatreenausta. Kehitystä tuli ja olo oli helvetin hyvä. Dieettasin uudelleen ja pääsin mielestäni jopa suhteellisen hyvään kuntoon. Alkoholia en juonut enää ollenkaan ja ruokavaliokin oli pääsääntöisesti erittäin terveellinen. Silloin en itse sitä ei huomannut, mutta jälkeenpäin sen on tajunnut, elin fitness-kuplassa.

Muutama vuosi sitten tuli pohja vastaan. Olo oli mahtava, treeni kulki ja ruoka maistui. Harkitsin tosissani jopa lähtemistä kisadieetille ja laadin itselleni tiukan dieettiruokavalion. Olin juuri laittamassa ensimmäistä parsakaalin murusta suuhuni kun sen tajusin, Fitness on pilannut elämäni!

Uusi alku

Nyt muutamaa vuotta myöhemmin olen onnellisesti saanut elämäni taas hallintaani, korvapuustit maistuvat ja vatsaan on kertynyt terveitä makkaroita. Alkoholiakin olen taas oppinut käyttämään, tosin kohtuudella ja harvoin.
Fitness-elämä on kuitenkin siitä salakavalaa, että kun siihen on kerran hypännyt mukaan, ei siitä monikaan pääse enää kokonaan irti. Edelleen käyn säännöllisesti treenaamassa ja ruokavalion perusrunkokin on kunnossa, vaikka sitä yritän peittää satunnaisella herkuttelulla. Riippuvuus on edelleen olemassa ja vain odottaa uudelleen täysillä mukaan hyppäämistä…