Puoli vuotta fitnesstä, missä mennään?

Monta vuotta haave kyti sisälläni. Haave, joka toteutuakseen vaatisi paljon työtä, hikeä ja mahdollisesti kyyneliäkin. Mutta myös haave, jonka toteutuessa olisin ylittänyt itseni. Viime vuoden lopulla päätin, että nyt on tuon haaveen toteuttamisen aika ja niinpä tammikuussa alkoi matkani kohti body fitness -kilpailua. Nyt matkaa on takana puoli vuotta ja on aika katsoa missä mennään…

Treeni

Tammikuussa, projektin alkaessa katsottiin valmentajien ensimmäisissä ohjatuissa treeneissä treenitekniikat kuntoon. Moniin liikkeisiin tuli muutoksia aiempaan ja jo silloin huomasin miten iso merkitys sillä oikealla treenitekniikalla tosiaan on. Alkuun noiden ohjausten jälkeen treenatessani itsekseni, tuntui tekniikan ylläpitäminen melkoisen hankalalta samalla kun treenipainot tippuivat totutuista. Treenien edetessä kuitenkin huomasin, että pikkuhiljaa pystyin taas nostamaan treenipainoja. Kokoajan yritin samalla miettiä, miten se tekniikka nyt menikään ja toivoin, että tekniikat ovat pysyneet kasassa.

Pari viikkoa sitten valmentaja Ringan kanssa sitten tehtiin jalkojen voimapäivän treeniä… Muuten tekniikat oli hyviä, paitsi maaten tehdessä takareittä. Miten ihmeessä niin yksinkertainen liike voi olla niin hankala? Mielestäni olen aina sen tehnyt ”oikein”! Siinä sitten tiputeltiin painoja ja hiottiin tekniikkaa. Ja sieltä se tuntuma löytyi takareiteen taas aivan eri tavalla. Ei se ihan sama ole, miten siinä laitteessa liikettä vetkuttaa 🙂 Toinen ongelma-alue on olkapäät. Ne tuntuu olevan joka liikkeessä tiellä tai väärässä asennossa…

Olen tykännyt treeniohjelmastani ja siitä, että treenikertoja on viikossa neljä. Se sopii enemmän kuin hyvin perheenäidille, eikä minulle ole tullut oikeastaan missään vaiheessa sellaista oloa etten ehtisi tekemään viikon treenejä. Kieltämättä kyllä jotkut viikot on olleet haasteellisia järjestää treenaaminen, kun Jari on ollut iltavuoroissa. Siinä on sitten menty omalle kotisalille treenaamaan iltamyöhään, onni on oma kotisali 🙂

Vartalo

Muutos vartalossa on ollut huomattava, vaikka aikaa on mennyt vasta puoli vuotta. Oikeanlainen ruoka ja siihen yhdistettynä oikeanlaiset treenit ovat tehneet tehtävänsä. Jopa takareiden kaari on alkanut tulla ihan eri tavalla näkyviin. On se maaten tehtävä koukistuskin siis joskus tainnut mennyt perille 🙂
Kehon koostumus on parantunut ja kroppa alkaa näyttää siltä(ainakin joinakin päivinä ja sopivassa valaistuksessa), että jotain treenaankin. Vaatteet kiristävät paikoitellen, lähinnä olkapäiden, selän ja käsivarien alueilta ja pienellä kauhulla oon miettinyt koska joku lempivaate käy pieneksi. Hitto tää fitness on kallista kun kohta joutuu uusimaan koko vaatevaraston!
Ajatukset kehon muutoksista on välillä ristiriitaisia: olen innoissani lihasmassan lisääntymisestä ja kropan muokkaantumisesta, mutta välillä kauhuissani siitä, miten isokokoiselta näytän muutaman vuoden takaisiin kuviin verrattuna…

Ravinto

Ruokaa on ruokavaliossa ollut koko ajan mielestäni riittävästi, enkä ole muutamia satunnaisia kertoja lukuunottamatta tuntenut näläntunnetta. Ensin kun ruokavalio puhdistettiin kaikesta ylimääräisestä, paino lähti lievään laskuun. Sitten kalorinostojen jälkeen se on noussut ja on nyt lähtöpainosta pari kiloa korkeampi.
Se, ettei tarvitse olla koko ajan ruokien kanssa ns. pipo kireällä ja kyttäämässä jokaista kaloria, vaan syömisen kanssa saa pitää järjen kädessä, on ollut ihan huippujuttu. Jotenkin tää tuntuu niin vaivattomalta ja se ettei oikeastaan mikään ruoka ole kiellettyä, tekee varmasti tästä hommasta helpompaa. Joskus on tullut mieleen, että onko tämä liiankin helppoa, eikö fitneksen tarvikaan olla kärsimystä?

Viime aikoina olo on ollut välillä ähky ja oon miettinyt, että ois kiva vetää välillä dieettiä. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, vielä täytyy jaksaa mussuttaa riisiä. Ja eiköhän tätä hetkeä vielä tule ikävä sitten dieetillä… Olen myös miettinyt, että sitten dieetillä on tosi mielenkiintoista nähdä miltä kroppa näyttää kiristelyn jälkeen, mikä se muutos ihan oikeasti on ollut.
Tässä muutama viikko sitten mulle tuli sellainen paniikki, että aika loppuu kesken. Ajattelin etten kyllä ole vielä valmis syksyllä 2019 nousemaan lavalle! Se oli sellainen hetkellinen paniikki ja nyt taas mennään päivä kerrallaan ja yritetään nauttia matkasta.

Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte seurata mun projektia!

<3 Sari