Tapahtuma nimeltä joulu…

Ensin pervotontut kurkkii kuukausikaupalla ikkunoiden takana, sitten laitetaan punaiset verhot ikkunoihin että saadaan kodista mahdollisimman paljon bordellin näköinen ja lopulta kaikki huipentuu siihen, että joku vanha pukki tulee ja tyhjentää pussinsa olohuoneen lattialle lasten riemuitessa ympärillä… On tää tapahtuma nimeltä joulu aikamoinen juhla.
Tapahtuma nimeltä joulu
Tuo alun kuvaus nyt on tietysti huumorilla (väkisin) väännetty mukahauska kuvaus joulusta, mutta vaikka kaikki kaksimielisyydet pervotonttuineen ja pukinpusseineen jätettäisiin pois, on joulu nykyisin liian usein jotain ihan muuta kuin rentouttava, tunnelmallinen perhejuhla.
Joulusiivous?
Jos nyt lähdetään liikkeelle siitä monien perheiden joulunalusajasta. Siitä ajasta kun valmistaudutaan tuohon rentouttavaan ja tunnelmalliseen jouluun. Ajasta kun töiden ohella perheen vanhemmat sinkoilevat pitkin kauppoja hankkimassa lapsille ja sukulaisille joululahjoja, koittavat jostain metsästää (ei kirjaimellisesti) joulupukkia ja tekevät hiki päässä joulusiivousta jokaisena vapaana hetkenään, samalla paistaen kinkkua ja imellyttäen perunalaatikoita… Siihen väliin kun lyödään vielä yhdet tai kahdet pikkujoulut ylilyönteineen ja kuolematulee-krapuloineen, on rattoisa joulunalusaika vain haavekuva jossain houkuttelevissa kulutusluottofirmojen mainoksissa.
Jeesus?
No entäs se joulun uskonnollinen puoli jeesuksineen ja neitsytmarioineen? Se taitaa olla nykyisin lähes yhtä kaukainen asia kuin oma vuoronumero Prisman lihatiskillä pahimmassa jouluruuhkassa.

Se on sinänsä harmi, sillä itse muistan jo lapsuudesta rauhallisen tunnelman, joka valtasi mieleni joulukirkossa joulun tuttuja virsiä ja jouluevankeliumia kuunnellessa. Sama rauhallinen olotila löytyy yhä vieläkin ja vaikka Jeesus kumppaneineen ei sen suuremmassa roolissa meidän joulussamme olekaan, tuo perinne olisi minusta hienoa välittää myös Emilialle vuosien varrella.
Joulupukki?
Joulupukkiin henkilöityy nykyisin koko joulun syvin olemus. Joulupukki on se punatakkinen tyyppi joka tuo ne hartaasti odotetut lahjat – tai risupuskan, riippuen siitä miten kilttiä on osattu esittää viimeiset kaksi viikkoa ennen joulua. Joulupukki kuuluukin jossain määrin varmasti ihan jokaisen suomalaisen (ainakin lapsiperheen) jouluun. Joululahjatoivelistoja aletaan koota jo marraskuun alussa ensimmäisten lelulehtien kolahtaessa postilaatikkoon ja jouluaaton viimein koittaessa odotetaan aamusta asti malttamattomina Joulupukkia, tai ei niinkään pukkia, vaan niitä pukin tuomia lahjoja…
Lanttulaatikko ja kinkku?
Yhtä vahvasti kuin Jeesus ja Joulupukki, kuuluu jouluun myös jouluruuat. Joulu on se hetki vuodesta kun lanttulaatikkoa, kinkkua ja rosollia ahdetaan suusta sisään enemmän kuin ehditään nielemään. ”Joulu on juhla, jolloin yölläkin saa syödä” sanoo vanha sananlasku. No vaikka olisikin, ei se jatkuva ylensyöminen ole jouluna yhtään sen terveellisempää kuin muuloinkaan.

Itse en juurikaan edes tykkää jouluruuista, mutta kyllä ne kuuluvat meilläkin joulun perinteisiin siinä missä Jeesus ja Joulupukkikin.
Joulurauha?
Mutta entä sitten kun se kaaos ennen joulua on saatu kunnialla hoidettua, lahjat viimein jaettua ja jouluruoka syötyä? Siinä vaiheessa alkaa minun jouluni. Makailen suhvalla katsellen ympärilleni, joulukuusi tuoksuu ja takkatuli leimuaa. Siirryn lattialle leikkimään Emilian kanssa uusilla leluilla ja nautin kiireettömstä yhdessäolosta ne muutamat päivät ennen arkeen palaamista. Silloin voi laittaa taustalle soimaan hiukan joululauluja ja hakea vielä palasen kinkkua, onhan se oikeasti kuitenkin aika hyvää… ja sitten koiranpentu kaataa kuusen.