Hae
Metallisydän

Tee sitä mitä rakastat!

Kun olin 15-vuotias pitkätukkainen teini ja pöristelin nahkatakki päällä mopollani ympäri Ulvilaa, tiesin mitä halusin tehdä isona työkseni. Vuosien varrella tukka on lyhentynyt aika rajusti, nahkatakki jäänyt pieneksi ja mopokin on myyty. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut ja se on unelma-ammattini. Olen nyt työskennellyt tuossa nuoruuden haaveammatissani kohta 15 vuotta ja edelleen se on juuri sitä, mitä haluan työkseni tehdä.

rakastat

Tee sitä mitä rakastat

”Tee mitä rakastat” yhdistetään usein harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Harrastusten koetaan olevan se elämän osa-alue jolloin tehdään niitä asioita, joista nautitaan, jotka tuovat sisältöä elämään. Muu on sitten sitä välttämätöntä pahaa, mutta onko sen oltava niin?
Olin loppuviikolla työnantajani järjestämillä esimiespäivillä, joissa pohdittiin työtä ja sen eri osa-alueita eri näkökulmista. Niiden kahden päivän aikana totesin itsekseni taas useamman kerran tekeväni myös työkseni sitä mitä rakastan. Nautin työstäni ihan joka päivä, sen haasteista ja palkitsevuudesta, jopa ajoittaisesta stressistä. Saan onnekseni työskennellä ihan mahtavassa työyhteisössä, arvostavan ja kannustavan työnantajan palveluksessa. Vuosien varrella työnkuva on muuttunut ja nykypäivänä työni on jokseenkin erilaista kuin silloin mopopoikana kuvittelin, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

En muista työhistoriani aikana yhtään sellaista aamua, etten olisi halunnut lähteä töihin, siis työn itsensä takia. Tottakai aina silloin tällöin on niitä päiviä, ettei malttaisi lähteä töihin, vaan jäisi mieluummin esimerkiksi leikkimään kotiin oman lapsen kanssa, mutta se pitää erottaa siitä, ettei töihin haluaisi mennä työn itsensä vuoksi.
Samalla kun itse nautin työstäni ja koen tekeväni arvokasta ja merkityksellistä työtä, on mielestäni todella surullista tietää, että moni muu joutuu joka aamu pakottamaan itsensä töihin ja etsimään motivaatiota vain ja ainoastaan siitä kerran kuussa pankkitilille tulevasta palkasta. Se on surullista, sillä työ muodostaa todella suuren osan arjestamme ja elämästämme.

Elämänohje teini-ikäiselle itselle

Jos nyt saisin jakaa jonkin elämänohjeen tuon teini-ikäisen, elämänsä suuntaa etsivän itseni kanssa, en missään tapauksessa suosittelisi suuntaamaan millekään kovapalkkaiselle alalle, vaan kannustaisin ehdottomasti pitämään haaveista kiinni ja tekemään sitä mitä rakastaa.

Tämän tekstin kuvat ei ole töistä, vaan perheen kanssa vietetyltä vapaa-ajalta. Se on kuitenkin sitä kaikkein parasta aikaa 🙂
House of Brandonista kaikki lasten vaatteet -25% koodilla KIDS25
Koodi on voimassa 21.10. asti ja koskee niin normaalihintaisia kuin jo alennettujakin tuotteita.

2 kommenttia

  1. Malttamaton kirjoitti:

    Tämä ei nyt mitenkään kuulu tähän, mutta koska kuullaan Sarin projektin kuulumisia ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.