Hae
Metallisydän

Testissä Power harjoitusketjut!

Olen aina silloin tällöin salaa kateellsiena vilkuillut salilla kun isot pojat on käyttäneet treeneissään harjoutusketjuja. Se näyttää niin äijämäiseltä kun ketjut kilisee, miehet ähisee ja rauta liikkuu. Päätinpä itsekin testata harjoitusketjuja ja tilasin Power harjoitusketjut omalle kotisalille. Tässä olisi ensimmäisen testikerran fiiliksiä…

harjoitusketjut

Testissä Power harjoitusketjut

Noita harjoitusketjujahan voi käyttää paitsi kaulakoruina, myös lisäpainona erilaisissa tangolla tehtävissä lihaskuntoharjoitteissa, kuten esimerkiksi maastavedossa, kyykyssä ja penkkipunnerruksessa. Itse päätin ensimmäisellä kerralla kokeilla niitä kahdessa ensiksi mainitussa raskaassa perusliikkeessä.

Maastaveto

Ihan ensimmäisenä huomiona sellainen juttu, että ketjut kannattaa liittää lähelle tangon päitä, ei painokiekkojen ”juureen”, minne esimerkiksi lukot liitetään. Siellä ”juuressa” ketjut jäävät tankoa laskiessa ikävästi painokiekkojen alle ja koko homma menee perseelleen.

Itse maastaveto ei sinänsä eroa ilman ketjuja tehtävästä variaatiosta juurikaan, ihan samalal tavalla se tanko nostetaan maasta sääriä hiertäen ylös ja lasketaan alas. Se ero ketjujen kanssa liikkeesen tulee, että vastus kasvaa koko ajan mitä korkeammalle tanko nousee. Ketjujen kanssa saa siis erityisesti lisävastusta noston loppuvaiheeseen. Samalla kuitenkin käytettävää painomäärää on aivan mahdoton laskea tarkasti, tuntuman mukaan on mentävä. Aika mielenkiintoinen tämä ketjumaastaveto, varmasti tulen tekemään jatkossakin.

Kyykky

Kyykyn suhteen ei ole niin tarkkaa mihin kohtaan tankoa ketjut liittää. Maastavedon tapaan päätin kuitenkin laittaa ne lähelle tangon päitä.

Samoin kuin maastavedossa, kyykyssä vastus on pienimmillään alhaalla ollessa ja kasvaa ylöspäin noustessa. Ihan jännä oli tämäkin liike, joskin tykkäsin kyllä ketjujen kanssa tehtävästä maastavedosta huomattavasti enemmän, jotenkin ketjut häiritisivät kyykätessä enemmän.

Loppuarvio

Näin kahden liikkeen kokeilun perusteella sanoisin että Power harjoitusketjut tuovat treeniin mielenkiintoista uutta ulottuvuutta. Uskon että varsinaisille voimailijoille niistä on enemmän iloa kun näitäkin isoja liikkeitä jaetaan eri osiin ja keskitytään kehittämään liikkeen tiettyä osa-aluetta. Mutta tuo nuo harjoitusketjut tällaiselle sunnuntaitreenaajallekin kivaa lisäulottuvuutta tuttuihin raskaisiin liikkeisiin. (Voin muuten kertoa että pari päivää ketjutreenin jälkeen perse oli kuin liekeissä, en tosin osaa sanoa johtuiko se ketjuista vai jostain muusta…)

Power harjoitusketjut tilasin GoFitness Megastoresta.

Dieettiviikko 13 – Missä mun posket on?

Maanantaina alkoi Sarin kisadieetin viikko 13. Tähän asti lähes lastenleikiltä tuntunut dieetti on alkanut hiljalleen tuntua ihan totiselta touhulta samalla kun pyöreys on kadonnut poskista ja energiatasot hiljalleen laskea. Mutta mitkä on Sarin fiilikset dieetistä?

dieetti

Sarin fiilikset kisadieetin 13. viikolta

Dieetti on minun mielestäni sujunut suhteellisen helpolla tähän asti. Vaikka paino ei olekaan tippunut ihan sitä tahtia, mitä aluksi ajateltiin, on kunto kuitenkin kiristynyt kokoajan. Olenkin yrittänyt olla tuijottamatta vaa’an lukemaa ja keskittyä enemmän siihen peilikuvan tuijottamiseen. Välillä vaan tuntuu että peilistäkin tuijottaa lähinnä nälkiintynyt orava eikä fitness-kisaaja… Näissä kohdissa onkin ollut tärkeää saada kannustusta valmentajilta (ja rakkaalta aviomieheltä… Jari-edit.)

Ruokavalion noudattamisessa ei ole ollut ongelmia ja herkkujakin on tehnyt mieli tosi vähän. Tämän suhteen ei ole kyllä sitä kannustusta tuolta ”rakkaalta aviomieheltä” liiemmin herunut, ennemminkin päin vastoin. Siinä se mussuttaa herkkuja lähes päivittäin kun itse joudun tyytymään parsakaaliin… Valmentajani Ringa Ruisniemi neuvoi herkkuhimoon mehujäitä Funlightista, joita intouduin tekemään. Taisin vaan laittaa hieman liikaa tiivistettä kun mehujäät maistuivat melko väkeviltä 😉

Mehujäistä huolimatta motivaatio on omasta mielestäni ollut kaikkeen tekemiseen hyvä ja olen nauttinut matkasta sekä kehon muuttuneesta muodosta. Treenit on sujuneet kivasti, vaikka välillä olen kylä huomannut ettei voimatasot ole olleet samat kuin dieetin alussa. Treeneissä on nyt menossa sellainen vaihe, että joka treenin jälkeen on metabolinen osuus, mistä olen tykännyt hirmusesti. Erilliset aerobiset alkaa tässä jossain vaiheessa, nyt on vielä riittäänyt treenin yhteydessä tehdyt harjoitteet.

Ensimmäinen tankkauspäivä oli 29.6 ja se teki kyllä hyvää niin kropalle kuin mielelle. Tankkauksen jälkeen myös paino on tippunut tosi hyvin. Nyt tässä viimeisen parin päivän aikana energiatasot on taas olleet matalammat kuin aiemmin ja olo on ollut muutenkin jotenkin voimaton. Nyt huomaan oikeastaan ensimmäistä kertaa olevani oikeasti dieetillä ja ajatuksen tasolla saa enemmän taistella nälän tunnetta vastaan.

Ihan vielä ei kuitenkaan olla dieetin siinä vaiheessa, jossa valmentajani Jani Sukeva totesi kaiken olevan paskaa tai ihan vitun paskaa… Sitä siis odotellessa 😀

Jari:

Jos ei tuo kisadieetti mitään lastenleikkiä ole, niin ei sen myötäeläminenkään nyt ihan ruusuilla tanssimista ole…

En nyt sanoisi, että mitään isompaa nälkäkiukkua olisi vielä esiintynyt, mutta ei siinä kyllä kauheammin kannata tielläkään olla kun nälkäinen dieettiläinen alkaa itselleen ruokaa laittaa… Ja kyllä tässä joutuu isänä laittamaan ihan kaiken peliin, se kun on nykyisin aina isi joka syö loput jäätelöstä, isi joka uhrautuu ostamaan Emilian kanssa irtokarkkeja ja isi joka syö pullaa kun mennään jonnekin kylään. Parhaani kuitenkin teen ja katsotaan mihin se riittää…