Ikuinen kesä – unelma vai painajainen?
0Me puhuttiin viikonloppuna Sarin kanssa kesästä. Kun astuttiin lauantaina ulos ruokakaupasta ja lämmin tuulahdus iski kasvoilleni, totesin että mielestäni kesä saisi olla pysyvä tila, en kaipaa vielä lainkaan syksyä tai talvea, tuskin tulen kaipaamaankaan. Sari taas kertoi jossakin määrin jo odottavansa syksyn viileyttä. Sen enempää ei aihetta yhdessä käsitelty, mutta viikonlopun aikana pohdin itsekseni asiaa lisää, olisiko ikuinen kesä enemmän unelma vai painajainen?
Ikuinen kesä – unelma vai painajainen?
Itse rakastan kesää, lämpöä ja aurinkoa. Nautin shortsikeleistä, auringonpaisteesta ja lämpimästä tuulesta. Sunnuntaina oltiin Emilian kanssa leikkipuistossa ja aurinko paistoi. Jatkoin pohdintaani ja totesin että nyt pitää nauttia lämpimästä säästä täysillä, kohta se on taas vain muisto, kun sataa vettä tai räntää.
Tarvitaanko talvea?
Ei minulla sinänsä varsinaisesti mitään talvea vastaan ole, talvi on parhaimmillaan ihan kiva, kun on kunnolla lunta ja muutama aste pakkasta. Ja joo, onhan sellaisia päiviä useimmiten talven aikana muutamia, harmi vaan että ne on ripoteltu puolen vuoden ajalle sinne tänne ja muut päivät sataa sitä vettä tai räntää.
Unelma olisikin (ainakin minulle), että vuodesta 11 kuukautta olisi kesää, aurinko paistaisi ja lämpötila pyörisi siinä 25 asteen paikkeilla ja se yksi kuukausi, esimerkiksi joulukuu tai tammikuu, olisi talvea. Yhtäkkiä paukahtaisi puoli metriä lunta ja lämpötila painuisi viiteen pakkasasteeseen. Sitä olisi sen kuukauden verran ja sitten taas palattaisiin yhesä yössä kesään ja helteeseen.
Entäs syksy ja kevät?
Tykkään jossain määrin syksystä, raikkaasta syysilmasta ja pimenevistä illoista. Mutta jos valita saisi, valitsisin kyllä sen ikuisen kesän, siinä määrin kuitenkin inhoan sitä loskaa ja räntää. Keväästä tykkään enemmän, lämpenevästä tuulesta ja puihin puhkeavista lehdistä. Niistäkin kuitenkin lähinnä sen vuoksi, että ne antavat vihjeitä tulevasta kesästä. Tulisin siis varsin hyvin toimeen myös ilman kevättä.
Eli jos minä saisin päättää, meillä olisi kuukauden mittainen talvi ja koko muu vuosi kesää. Eikä se kuukauden talvikaan mitenkään välttämätön olisi…
Mites te muut, millaiset olisi teidän vuodenaikanne jos saisitte itse päättää?
Sarin vaatteet tilattu House of Brandonista
Kestäisitkö sinä tätä?
On taas syksy ja koulut alkavat. On taas aika miettiä, kestäisitkö sinä tätä?
”Kuvittele, että tulet töihin ja heti ensimmäisenä työkaverisi haukkuu paitaasi. Parin minuutin päästä toinen työkaverisi ilmoittaa ettei halua olla lähelläsi koska sinulla on finnejä. Kolmas heittää sinua kengällä päähän ihan vain huvin vuoksi.
Käytävällä kuulet ihmisten puhuvan sinusta ilkeästi.
Päivällä kokouksessa sanot yhden sanan väärin ja kaikki alkavat nauraa ja pilkata.
Sinut työnnetään seinään matkalla ruokalaan. Työkaverisi uhkaa, että pitää käydä ostamassa suklaalevy tai tulee turpiin.
Tyhmä, outo, ruma ja idiootti kuuluvat jokapäiväiseen sanavarastoon työpaikallasi. Kehuminen ja kannustaminen ovat harvinaista. Pomokin on sitä mieltä, että olette työntekijöinä harvinaisen hankalia.
Menisitkö innolla joka päivä töihin?
Tällaista on useimmilla koululaisilla melkein joka päivä. Tätä tekevät kaikenlaiset lapset, myös rikkaiden perheiden lapset, menestyvät ja kympin oppilaat. Myös ne, jotka käyttäytyvät kotona hienosti. Teidän aikuisten vastuulla on kasvattaa lapsillenne käytöstapoja. Sanat voivat satuttaa pahasti ja viiltää syvälle.”
Tämän sosiaalisessa mediassa laajalti levinneen tekstin kirjoitti 12-vuotias koululainen ja se julkaistiin alunperin muutama vuosi sitten Lapin Kansa -lehdessä otsikolla Kestäisitkö sinä tätä?
Niin, kestäisitkö?
Lasten maailma on äärettömän raadollinen. Lapsi ei vielä ymmärrä millaisia vaurioita saattaa ilkeillä sanoillaan, teoillaan ja kiusaamisellaan aiheuttaa. Sen opettaminen on meidän aikuisten tehtävä, meidän pitää kasvattaa lapsiamme, opettaa lapsille käytöstavat ja se, miten voi toimia ja miten ei. Aivan liian usein törmätään sanoihin ”Ei meidän Keijo-Kyllikki…” Mutta kyllä, se kotona aina niin kauniisti käyttäytyvä Keijo-Kyllikki saattaa hyvin osallistua koulussa kiusaamiseen, ihan jo senkin takia että ei joudu itse kiusatuksi.
Kun lapsesi kertoo sinulle kiusaamisesta, ota se vakavasti. Älä missään nimessä vähättele jos oma lapsesi kertoo häntä kiusattavan koulussa, se ei mene ohi, se ei helpota. Asiaan on puututtava ja se on tehtävä aikuislähtöisesti. Älä tyydy laittamaan opettajalle viestiä, vaan mene keskustelemaan opettajan kanssa henkilökohtaisesti, sellaista on paljon hankalampi ohittaa kiireeseen vedoten. Äläkä saata lastasi tukalaan tilanteeseen, kertomaan opettajalle tai jopa kiusaajalleen ja tämän vanhemmille kiusaamisesta. Lapsesi on kertonut sen sinulle, omalle isälleen tai äidilleen, luottaen siihen että sinä teet asialle jotain. On ihan eri asia kertoa sitä vaikkapa opettajalle.
Puutu tilanteeseen myös vaikka oma lapsesi ei olisi se kiusattu, älä sulje silmiäsi. Voi olla että tämä kiusattu lapsi ei uskalla kertoa kiusaamisesta vanhemmilleen, voi olla ettei hänellä ole ketään joka puuttuisi tilanteeseen. Opettaja ei näe kaikkialle, mutta muut lapset näkevät. Jos oma lapsesi kertoo kiusaamisesta koulussa, välitä viesti eteenpäin.
Ja jos kuulet oman lapsesi olevan kiusaaja, älä vähättele asiaa, vaan puutu myös siihen. Kasvata lastasi, opeta oikean ja väärän ero, se on yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Meillä vanhemmilla on valtava vastuu, kannetaan se oikein, tehdään parhaamme että kaikki lapset voisivat mennä turvallisin mielin kouluun aamuisin.